Politiikka

Lintilä tyrmää Paateron väläyttämät satojen miljoonien tuet kirjeiden jakeluun: "Ei sellaista varausta ole olemassa"

Valtion omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) esitti torstaina Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa Postin pilkkomista kahdeksi yhtiöksi, joista toinen keskittyisi pakettibisnekseen ja toinen osoitteellisten kirjeiden jakeluun.
Jaana Kankaanpää
Valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan Postin rakenteet olisi pitänyt käydä läpi jo vuosia sitten.

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) mukaan valtio ei ole tukemassa kirjepostin jakelua sadoille miljoonilla euroilla.

"Ei ole mahdollista lähteä tukemaan jakelua sadoilla miljoonilla. Ei sellaista varausta ole olemassa", Lintilä vastaa asiaa kysyneelle Maaseudun Tulevaisuudelle.

Valtion omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) esitti torstaina Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa Postin pilkkomista kahdeksi yhtiöksi, joista toinen keskittyisi pakettibisnekseen ja toinen osoitteellisten kirjeiden jakeluun. Paateron mukaan valtio voisi tukea kirjejakelua sadoilla miljoonilla euroilla vuodessa. Esimerkiksi Tanskan ja Ruotsin valtiot ovat tukeneet omaa postiyhtiötään sadoilla miljoonilla.

"Minusta se oli enemmänkin heitto kuin esitys. Nyt pitää keskittyä akuutin työmarkkinakiistan ratkaisuun", Lintilä sanoo.

Samalla hän kuitenkin toteaa, että Postin rakenteet pitää käydä läpi ja katsoa mitä asioita yhtiöstä eriytetään. "Olisi pitänyt tehdä ratkaisu jo vuosia sitten."

Lintilän mukaan asian yksityiskohtien arviointi on omistajaohjausministerin vastuulla.

Paateron mukaan Postin tulevaisuutta selvitetään nyt valtiosihteerien työryhmässä. Postin lakkoa taas yrittävät ratkoa erilliset selvityshenkilöt.

Lue lisää aiheesta:

Uutissuomalainen: Paatero olisi valmis pilkkomaan Postin – valtio rahoittaisi kirjejakelua "sadoilla miljoonilla euroilla"

Työmarkkinakonkarit keskittyvät ensin Postin pakettilajittelijoiden tilanteen ratkomiseen – "Sehän nyt jumittaa koko tätä tilannetta"

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uuden hallituksen kyettävä yhteistyöhön

Sanna Marin lentää aamukoneella Helsinkiin: "Suomen ministereiltä edellytetään läsnäoloa kotimaassa"

SK:n tietojen mukaan Antti Rinne on valmis eroamaan pakon edessä – nostaisi pääministeriksi Sanna Marinin