Politiikka

Lännen Median kysely: Yli puolet suomalaisista tyytymättömiä Rinteen hallitukseen

Vain kolme prosenttia on erittäin tyytyväisiä ja reilu kolmannes melko tyytyväisiä.
LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Lännen Median kyselyn mukaan hallitukseen on nyt melko tyytymättömiä 38 prosenttia ja erittäin tyytymättömiä 14 prosenttia.

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitukseen on enää erittäin tyytyväisiä kolme prosenttia suomalaisista ja melko tyytyväisiä 34 prosenttia suomalaisista, käy ilmi Lännen Median teettämästä kyselystä. Taloustutkimuksen tekemään kyselyyn vastasi hieman yli tuhat suomalaista tämän viikon maanantain ja torstain välisenä aikana eli viimeisellä postilakkoviikolla.

Kyselyn mukaan hallitukseen on nyt melko tyytymättömiä 38 prosenttia ja erittäin tyytymättömiä 14 prosenttia.

Kyselyn virhemarginaali on suurimmillaan 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lännen Median heinäkuun lopulla teettämässä kyselyssä tyytyväisiä hallitukseen oli vielä lähes puolet ja neljännes ei osannut sanoa kantaansa.

Kantar TNS:n puoluebarometrissä hallituksen toimintaa moitti puolet suomalaisista

Kantar TNS:n julkisti torstaina puoluebarometrin, jonka mukaan noin kolmasosa suomalaisista katsoo Rinteen hallituksen onnistuneen toimissaan vähintään melko hyvin. Hieman yli puolet vastaajista on eri mieltä ja arvioi, että hallituksen toiminta on ollut huonoa tai melko huonoa.

Viime helmikuussa julkaistussa vastaavassa kyselyssä hallitukseen tyytyväisiä oli hieman enemmän eli 35 prosenttia. Silloin vallassa oli vielä edellinen, Juha Sipilän (kesk.) johtama hallitus.

Kantar TNS haastatteli tuoreeseen tutkimukseen yli 1 300:aa suomalaista marraskuun alkupuolella. Virhemarginaali on 2,7 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Keskustalaisille kansanedustajille tulvii palautetta Rinteestä – "Moni kentällä on sitä mieltä, että pääministeri pitää laittaa vaihtoon"

Taantuma kolkuttaa jo ovella

Video: Budjetissa lisätään reilusti valtion velkaa – mihin optimistiset odotukset perustuvat, Timo Harakka?