Politiikka

Uusi hallitus voi olla kasassa noin viikossa, eduskunnan puhemies Vanhanen arvioi

Puhemies huomauttaa, ettei toimitusministeristö voi tehdä merkittäviä uusia poliittisia linjauksia.
Kimmo Haimi
Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen järjesti tänään tiistaina tiedotustilaisuuden hallituksen ja eduskuntatyön käytännön asioista pääministeri Antti Rinteen eron myötä.

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) arvioi, että uusi hallitus voi olla kasassa noin viikossa.

"Jos vanha hallituspohja jatkaa ja menetellään kuten vastaavissa tilanteissa vuosina 2003, 2010 ja 2014, kyse on maksimissaan noin viikon mittaisessa prosessista", Vanhanen toteaa.

"Jos hallituspohjaan tulee muutoksia tai neuvotellaan koko hallitusohjelmaa uudelleen, puhutaan viikoista puoleentoista kuukauteen pituisesta ajasta", hän lisää.

Vanhanen muistutti, että nyt käsiteltävänä on suuri joukko edellisen hallituksen ehdotuksia, joista tärkein on ensi vuoden budjetti.

"Talo jatkaa työtään normaalisti ja rinnalla tullaan käymään hallitusneuvottelut."

Puhemies korosti, että kaikki sisältöpäätökset ovat poliittisia kysymyksiä. Toimitusministeristö ei voi tehdä merkittäviä poliittisia linjauksia.

"Oma vahva vetoomukseni on, että vanhan hallituksen ryhmät veisivät eteenpäin niitä päätöksiä, jotka tänne on tuotu. Riippumatta siitä, mitkä ryhmät ryhtyvät hallitustunnusteluja ja varsinaisia neuvotteluja käymään."

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Työmarkkina-asiantuntija: Rinne puuttui työmarkkinoihin edeltäjäänsä Juha Sipilää vähemmän

Puhemies Vanhanen Ylen Ykkösaamussa: Keskustelu uusista vaaleista hallituskriisin yhteydessä ylitse kaiken suhteellisuuden

Tiesitkö, että Antti Rinne erosi nopeammin kuin Trumpin lyhyimmän kauden tehnyt ministeri