Politiikka

Erkki Tuomioja kummastelee pääministeriehdokkaan valintamenettelyä: ”Olin niin hämmentynyt"

SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja hämmästelee tapaa, jolla puolueen pääministeriehdokas sunnuntaina valittiin.
Saara Olkkonen
Tuomiojan mukaan menettelyn sääntöjenmukaisuuden voisi selvittää.

Tuomioja kertoo Facebookissa käyneensä eduskuntaryhmän kokouksessa tarkoituksenaan ”ottaa ryhmän lausunnossa kantaa pääministeriehdokkaaseen”. Puoluehallitus ei kuitenkaan tehnyt esitystä, vaan esitti puoluevaltuustolle menemistä suoraan vaaliin.

”Olin niin hämmentynyt, etten edes ehtinyt kysyä menettelyn sääntöjenmukaisuuden perään.”

”Ja voiko eduskuntaryhmän lausunnonanto-oikeuden sivuuttaa sillä, että puoluehallitus on haluton tai kyvytön ottamaan kantaa”, Tuomioja kummastelee.

Maaseudun Tulevaisuuden maanantaina tavoittama Tuomioja kertaa myös FB:ssa lausumansa, että kyseessä on ”pikku detalji”, jolla ”ei ole merkitystä lopputuloksen kannalta”. Enempää hän ei hämmentyneisyyttään avaa.

Tuomiojan mukaan menettelyn sääntöjenmukaisuuden voisi selvittää.

SDP valitsi sunnuntaina pääministeriehdokkaakseen puolueen varapuheenjohtaja Sanna Marinin.

Lue lisää