Riihimäki jätti yli 50 hehtaarin pakkolunastuspäätöksen pöydälle - Politiikka - Maaseudun Tulevaisuus
Politiikka

Riihimäki jätti yli 50 hehtaarin pakkolunastuspäätöksen pöydälle

Asia lykkääntyy helmikuun kokoukseen. Sitä ennen aiheesta järjestetään keskustelutilaisuus.
Jukka Pasonen

Riihimäen kaupunginvaltuusto päätti maanantai-illan kokouksessaan jättää pöydälle esityksen, jonka mukaan kunta hakisi ympäristöministeriöltä lupaa lunastaa seitsemältä tilalta yli 50 hehtaarin maa-alueet. Pääosa tiloista on maatiloja, jotka ovat Riihimäen ja kolmostien läheisyydessä.

Kaupunginhallitus esitti valtuustolle, että lunastuslupaa haetaan. Esityksen mukaan tavoitteena on ollut hankkia maata vapaaehtoisin neuvotteluin, mutta siten kaupunki ei saanut tehtyä kaupat kuin yhden tilan kanssa.

Valtuuston kokouksessa äänestettiin ensin kokoomuksen Eija Aittolan tekemästä esityksen palauttamisesta uuteen valmisteluun. Tämä esitys hylättiin äänin 28–15.

Tämän jälkeen valtuusto hyväksyi yksimielisesti esityksen jättämisen pöydälle seuraavaan eli helmikuun kokoukseen asti. Sitä ennen asiasta järjestetään keskustelutilaisuus.

MTK:n lakimies Leena Kristeri totesi eilen MT:lle, että mikäli aitoja neuvotteluja maanomistajien kanssa ei ole vielä käyty, päätös lunastusluvan hakemisesta sisältää kiristyselementin, jolla maanomistajat saadaan neuvottelemaan.

"Maanomistajille tulee antaa mahdollisuus esittää mielipiteensä lunastusluvan hakemista koskevassa asiassa. Jos näin ei ole tehty herää kysymys, minkälaisen tiedon varassa valtuutetut tekevät päätöksiä yksityisten ihmisten omaisuudesta", Kristeri huomautti.

Lunastuslupaa esitetään haettavaksi seuraaviin tiloihin: Uusi-Nokkala (tavoite 7,7 hehtaaria), Maunon-Isola (5,8 ha), Maunon-Isola 1 (6,3 ha), Kukkola (6,0 ha), Mäenpää (13,0 ha), Köykkälä (9,4 ha) ja Viitanen (9ha).

Riihimäen kaupunginvaltuustossa on lunastusluvista päättämässä myös ministeri sekä kansanedustaja: Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja Päivi Räsänen (kd.).

Lue myös:

Pakkolunastukset kiihtymässä – Riihimäki lykkäsi päätöstä yli 50 hehtaarin lunastamisluvista

Lue lisää