EU aikoo lopettaa palmuöljyn käytön biopolttoaineissa vuoteen 2030 mennessä – Indonesia haastaa unionin oikeuteen - Politiikka - Maaseudun Tulevaisuus
Politiikka

EU aikoo lopettaa palmuöljyn käytön biopolttoaineissa vuoteen 2030 mennessä – Indonesia haastaa unionin oikeuteen

EU:n suunnitelmien taustalla on huoli metsien hävittämisestä, mutta myös EU-tuottajille aiheutuva taloudellinen uhka.
Chaideer Mahyuddin
EU on suunnitellut lopettavansa palmuöljystä tehtyjen biopolttoaineiden käytön vuoteen 2030 mennessä. Päätöksen taustalla on huoli metsien hävittämisestä.

Indonesia haastaa Euroopan unionin oikeuteen, koska EU on tehnyt suunnitelmia palmuöljyn käytön vähentämiseksi, kertoo Indonesian kauppaministeriö. Maa haastaa unionin oikeuteen Maailman kauppajärjestön WTO:n kautta tehdyllä kanteella.

Euroopan komissio asetti aiemmin tänä vuonna Indonesialle tuontitulleja, jotka liittyvät palmuöljyn käyttöön biopolttoaineissa.

Unioni on suunnitellut lopettavansa palmuöljystä tehtyjen biopolttoaineiden käytön vuoteen 2030 mennessä. Päätöksen taustalla on huoli metsien hävittämisestä.

Oikeustoimet voivat pahimmillaan kärjistyä kauppakiistaksi Indonesian ja EU:n välille.

Komission aiemmin tänä vuonna tekemässä tutkimuksessa selvisi, että indonesialaiset biodieselin tuottajat hyötyvät valtion tuista, veroeduista ja voivat hankkia raakamateriaaleja alle markkinahintojen. Tämän nähtiin olevan uhka EU:n sisäisille tuottajille.

Komissio kertoi elokuussa myös, että tuontitullit ovat väliaikaisia ja selvitystä jatketaan. Jatkotutkimuksissa oli tarkoitus selvittää mahdollisuutta pysyvämpien ratkaisujen saamiseksi tämän kuun puoliväliin mennessä. EU:n mukaan tuontitullit tekevät biodieselin tuottamisesta tasapuolisempaa.

Pääasiallinen Indonesiasta tulevan biodieselin raakamateriaali on palmuöljy. Indonesia arvioi WTO:lle jättämässään kanteessa, että EU:n tuontitullit ovat syrjiviä juuri maan palmuöljyvientiä kohtaan.

Maan kauppaministeri Agus Suparmanto kertoi Indonesian jättäneen virallisen konsultaatiopyynnön noin viikko sitten. Hänen mukaansa tämä on oikeustoimien ensimmäinen askel.

Myös maailman toiseksi suurin palmuöljyn tuottaja Malesia on uhannut ryhtyvänsä WTO:n kautta toimiin EU:ta vastaan.

Malesian palmuöljyn tuotannosta vastaava ministeri Teresa Kok kertoi uutistoimisto AFP:lle maanantaina, että mahdollinen kanne jätetään vasta sen jälkeen, kun Kok on itse matkustanut Eurooppaan maaliskuussa.

Hän kertoi haluavansa yrittää matkallaan kääntää eurooppalaisviranomaisten päät palmuöljyyn liittyen.

"Haluan antaa matkalleni mahdollisuuden ja katsoa, voitaisiinko kanteen jättämiseltä WTO:lle välttyä", hän lisäsi.

Palmuöljy on maailman eniten käytetty kasviöljy ja pääraaka-aine lukuisissa tuotteissa aina ruuasta kosmetiikkaan.

Luonnonsuojelijat ovat kuitenkin sanoneet palmuöljyn tuotannon johtavan metsäkatoon. Kaakkois-Aasiassa on viime vuosikymmeninä hakattu laajoja alueita sademetsää, jotta näille alueille voitaisiin perustaa palmuöljyviljelmiä.

Indonesian kansainvälisestä kaupasta vastaava johtaja Iman Pambagyo kertoi maan pyrkineen aiemmin saavuttamaan muita EU:n ja Indonesian välisiä ratkaisuja, jotta asiassa päästäisiin sovintoon. Tässä ei ole kuitenkaan onnistuttu. Hänen mukaansa Indonesian on tehtävä nyt selväksi maan kanta EU:n palmuöljylinjaan.

Lue myös:

Kaurakerman pääraaka-aine on palmuöljy – pysyvän vaahdon saaminen ei onnistuisi suuremmalla kauramäärällä, valmistaja perustelee

Uutta tietoa palmuöljyteollisuuden vaikutuksista: Tuotantoa varten aiheutetut metsäpalot hidastavat lasten kasvua Indonesiassa

Epäterveellinen ja sademetsiä hävittävä öljypalmu on supertuottoisa – Ruokavirasto arvioi, pitäisikö palmuöljyn käyttöä rajoittaa syöpäriskin takia

Biojätteestäsi löytyy aarre: Käytetyt kahvinporot voivat korvata palmuöljyn

Lue lisää

Ilmastopaneeli elvyttäisi taloutta pikaisesti uusiutuvalla energialla ja raitioteillä – "Monet työllisyystoimet kohdistuvat maaseudulle, ja lämmitysremontit nostavat kiinteistöjen arvoa”

Maailma koronan jälkeen

Tutkimus: Kookosöljy saattaa olla palmuöljyä pahempi vaihtoehto ympäristön kannalta

Energiapuun tekemisen verotus