Suomen suurimpia ja korkeimpia tuulivoimaloita suunnitellaan Keski-Suomeen Kannonkoskelle – hankkeen takana saksalaisyhtiö - Politiikka - Maaseudun Tulevaisuus
Politiikka

Suomen suurimpia ja korkeimpia tuulivoimaloita suunnitellaan Keski-Suomeen Kannonkoskelle – hankkeen takana saksalaisyhtiö

Voimalatornin napa olisi 200 metrin korkeudessa.
Pekka Fali
Kaavailtu tuulivoimapuisto tulisi Kannonkosken Vuorijärvien alueelle ja sen nimeksi on tulossa Vuorijärven Tuulivoimapuisto.

Keski-Suomeen Kannonkoskelle kaavaillaan Suomen suurimpia ja korkeimpia tuulivoimaloita. Hankkeen takana on saksalaistaustainen tuulivoimayhtiö ABO Wind.

Yhtiön suunnitelmissa on rakentaa Kannonkoskelle 6–10 megawatin tuulivoimaloita, joiden maksimikorkeus olisi lavan päästä mitattuna jopa 300 metriä.

Voimalatornin napa olisi 200 metrin korkeudessa.

Yksittäisiä tuulimyllyjä puistoon voisi tulla enintään 60. Ne kaikki sijaitsisivat UPM:n mailla.

Yhtään näin suurta tuulivoimalaa Suomeen ei ole vielä rakennettu, vaikka suunnittelu­pöydällä niitä onkin.

Toistaiseksi suurimmat mantereelle rakennetut tuulivoimalat sijaitsevat Tuulivoimayhdistyksen mukaan Iissä. Niiden tornikorkeus on 175 metriä ja kokonaiskorkeus 250 metriä. Suurimmat maalla sijaitsevat tuulimyllyt ovat teholtaan noin viisi megawattia.

Tornikohtainen kapasiteetti voisi siis jopa kaksinkertaistua. Tekniikka kehittyy vauhdilla, ja esimerkiksi Hollannin Rotterdamissa testataan jo 12 megawatin voimalaa merellä.

”Voimalat ovat koko ajan isompia sekä ulkomitoiltaan että megawateiltaan”, sanoo ABO Wind Finlandin toimitusjohtaja Aapo Koivuniemi.

”Tässä varaudutaan tilanteeseen 3–5 vuoden päästä, jolloin kaavoitus on mahdollisesti valmis ja aletaan tehdä investointipäätöksiä tuolloin tarjolla olevista voimaloista.”

”Kannonkosken hanke on sellainen, että mitään tukia ei ole tiedossa eikä suunnitteilla. Kun mennään markkinaehtoisesti, pitää suunnitella hankkeita, jotka ovat kilpailukykyisiä. Se tarkoittaa, että voimalat ovat isoja”, Koivuniemi jatkaa.

Kaavailussa maksimikoossa puisto tuottaisi sähköä yhtiön mukaan 50 000 omakotitalon tarpeisiin. Kannonkoskella kapasiteetti olisi maksimissaan 600 megawattia.

Suomen tuulivoiman koko kapasiteetti oli viime vuoden lopussa hieman yli 2 000 megawattia. Poliittisena tavoitteena on nostaa se vuoteen 2030 mennessä 3 000:een.

Vuonna 2018 sähköntuotannosta tehtiin tuulella noin yhdeksän prosenttia. Määrä ylitti alkuvuonna hiilellä tehdyn sähkön osuuden ja vastaa nyt noin puolta vesivoimalla tuotetusta sähköstä.

Kannonkosken kunta päätti kaavaprosessin käynnistämisestä suunnitellulle alueelle itsenäisyyspäivän jälkeisenä maanantaina. Kuntalaisia tuulivoimahankkeesta informoitiin vasta tämän jälkeen tiistaina.

Nopea eteneminen on herättänyt kuntalaisissa kiukkua.

”Olisivat odottaneet kaksi viikkoa tai kuukauden. Kuulleet kuntalaisia ensin ja sitten laittaneet junan liikkeelle. Nyt tuulivoimayhtiö on päässyt tavoitteeseensa suoraan”, kritisoi matkailuyrittäjä Pasi Kauppinen, jonka yritystoiminta on aivan puiston naapurina.

Kaavailtu tuulivoimapuisto tulisi Kannonkosken Vuorijärvien alueelle ja sen nimeksi on tulossa Vuorijärven Tuulivoimapuisto. Rakentaminen alueella voisi Koivuniemen mukaan alkaa aikaisintaan vuonna 2023 tai 2024.

Lue lisää

Hallitus poksautti korkin lainapullosta

Luonnon tärveltyminen ja melu huolettavat tuulivoiman vastustajia Keski-Suomessa – "Mikä on se äänten kakofonia sitten, kun voimalat ovat pystyssä?"

Uutissuomalainen: Metsähallitus suunnittelee kolminkertaistavansa tuulivoimaloiden määrän valtion mailla

Paliskunnat vaativat: Tuulivoimalat eivät saa häiritä poronhoitoa