Politiikka

Antti Kaikkonen ei lähde keskustan ensi kesän puheenjohtajakilpailuun — "Haluan tukea Katria kaikin tavoin, jotta hän onnistuu tehtävässään"

Katri Kulmuni kertoo olevansa ehdolla keskustan puheenjohtajaksi myös ensi kesän puoluekokouksessa. Saarikko sanoo, että "näissä olosuhteissa mikään oleellinen ei ole muuttunut viime syksyn ilmoituksestani".
Sanne Katainen
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) ei pyri keskustan johtoon Vantaan puoluekokouksessa kesällä.

Keskustan puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Katri Kulmuni iloitsee MT:n gallup-tuloksesta. Kolmannes keskustalaisista ja 17 prosenttia suomalaisista näkisi hänet mieluiten puheenjohtajana myös tulevaisuudessa.

Kulmuni kertoo olevansa ehdolla keskustan puheenjohtajaksi myös ensi kesän puoluekokouksessa.

"Työni on vasta alussa ja keskustan poliittinen linja vaatii kirkastamista kansalaisten luottamuksen saamiseksi. Suomalaisten kannalta on tärkeää, että hallitus onnistuu työssään hyvin.”

Gallupin toiseksi suosituin keskustapoliitikko, tiede- ja kulttuuriministerin tehtävästä vanhempainvapaalla oleva Annika Saarikko kommentoi gallupia ja mahdollista ehdokkuuttaan näin:

"Ennen viime syyskuussa pidettyä ylimääräistä puoluekokousta esitin toiveeni siitä, että tuolloin tehtävä puheenjohtajavalinta olisi pitkäaikainen. Toiveeni on voimassa."

"Tähän liittyen totesin samassa yhteydessä, että en ole haastamassa Kouvolassa valittua puheenjohtajaa kesällä 2020. Näissä olosuhteissa mikään oleellinen ei ole muuttunut viime syksyn ilmoituksestani", Saarikko sanoo ja vakuuttaa samalla tukeaan Kulmunille.

"Tuen puheenjohtajaa, haluan hänelle työrauhaa. Olen osa Keskustan joukkuetta niillä tavoin, miten puheenjohtaja Katri Kulmuni ja meille molemmille tärkeä, yhteinen puolue toivoo."

Keskustan puheenjohtajaäänestyksessä niukasti Kulmunille hävinnyt puolustusministeri Antti Kaikkonen kertoo nyt tukevansa Kulmunia. "Keskityn osana joukkuetta työhöni, ja haluan tukea Katria kaikin tavoin, jotta hän onnistuu tehtävässään."

"Tavoittelin Keskustan puheenjohtajuutta syyskuussa. Tulos oli hyvä, mutta jäin silti kisassa kakkoseksi. Hyväksyn tämän, enkä ole tavoittelemassa puheenjohtajuutta kesän puoluekokouksessa."

Kaikkosen mukaan Kulmuni on lahjakas poliitikko. "Hänellä pitää olla mahdollisuus näyttää kykynsä ja meidän muiden on syytä häntä siinä tukea."

"Keskusta on osoittanut tehtäväkseni hoitaa puolustusministerin tärkeää tehtävää. Olen tästä hyvin motivoitunut ja teen parhaani, jotta tehtävä tulee hyvin hoidettua, ja suomalaiset voivat nukkua yönsä rauhassa."

Lue lisää aiheesta:

Lue lisää