Politiikka

Perustuslakivaliokunta käynnistää esitutkinnan ulkoministeri Haaviston toimista

Esitutkinnan tekee valtakunnansyyttäjä.
Sanne Katainen
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.)

Eduskunnan perustuslakivaliokunta käynnistää esitutkinnan ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) al-Holin leiriin liittyvistä toimista, valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) kertoo. Päätös oli yksimielinen.

Esitutkinnan tekee valtakunnansyyttäjä. Valiokunta kiinnitti huomiota kysymykseen, miksi Haavisto halusi siirtää konsulipäällikkö Pasi Tuomisen toisiin tehtäviin.

"Kun ministeri otti konsulipäälliköltä nämä al-Holiin liittyvät kysymykset pois, niin miksi oli tarpeen edelleen valmistella hänen siirtämistä toisiin tehtäviin", Ojala-Niemelä sanoi.

Kymmenen opposition kansanedustajaa jätti joulukuussa muistutuksen, jossa pyydettiin perustuslakivaliokuntaa tutkimaan Haaviston toimien laillisuus Syyrian al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamisasiassa.

Kansanedustajat pyysivät muun muassa tarkastelemaan sitä, onko Haavisto painostanut virkamiehiä tekemään lainvastaisia päätöksiä.

Käsittelyn keskiössä oli ulkoministeriön konsulipäällikkö Tuomisen julkisesti Haavistoa kohtaan esittämä kritiikki. Perustuslakivaliokunta kuuli tammikuussa Haavistoa ja Tuomista. Valiokunnan puheenjohtajan Johanna Ojala-Niemelän (sd.) mukaan Haaviston ja Tuomisen kertomukset olivat ristiriidassa keskenään. Valiokunta kuuli myös valtiosääntöoikeuden, rikosoikeuden ja hallinto-oikeuden asiantuntijoita selvittäessään Haaviston toiminnan laillisuutta.

Uutista täydennetty 19.2.2020 klo 12:04 konsulipäällikkö Pasi Tuomistosta kertovalla osuudella.

Lue lisää