Politiikka

Haapaveden keskustan valtuustoryhmässä kuohuu – kahdeksan valtuutettua erosi, kun muut eivät suostuneet lakkauttamaan kyläkouluja

Valtuustoryhmän entinen puheenjohtaja toivoo, että asiassa päästäisiin sopuun.
Pekka Fali
Kunnanvaltuutettu painottaa, että kyläkouluja ei suinkaan haluta lakkauttaa siksi, ettei niitä tarvittaisi. Kyse on sen sijaan talousnäkökulmiin perustuvista rakenneratkaisuista.

Keskustan valtuustoryhmä Haapavedellä, Pohjois-Pohjanmaalla on hajonnut kuntataloutta koskeneisiin erimielisyyksiin. Erimielisyyksien taustalla oli muun muassa se, että osa valtuustoryhmästä halusi lakkauttaa alueen kyläkouluja.

Keskustan valtuustoryhmän entinen puheenjohtaja Helinä Niemelä ja seitsemän muuta valtuutettua perustivat eronsa jälkeen uuden valtuustoryhmän.

Niemelä kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että asiassa on käytännössä kysymys luottamuspulasta.

"Ryhmässä on ollut tämmöisiä henkilöitä, jotka ovat vieneet sisäpiirin tietoa eteenpäin. Tätä on jatkunut pitkään", hän taustoittaa.

Niemelän mukaan eroamisprosessi on vielä kesken. Hän pitää mahdollisena sitä, että ryhmästä eronneet jäsenet palaavat, jos asioista päästään sopuun.

"Nähtäväksi jää, tuleeko muutoksia. Käytännössä kaikki ratkaisut ovat työ alla", Niemelä sanoo.

Valtuustoryhmän entinen puheenjohtaja Niemelä toivoo, että asiassa päästäisiin sopuun.

Erimielisyyksiä valtuutettujen välillä on ollut esimerkiksi kyläkoulujen tilanteesta eli toisin sanoen siitä, että toinen puoli haluaa säilyttää kyläkoulut ja toinen puoli on valmis lakkauttamaan niitä.

"Niin ankarasti nämä ajatukset käy ristiin, että ollaan tulosvastuullisia hallituksen jäseniä, ja sitten nämä toiset ajattelee, että visioilla voi korjata nämä asiat", Niemelä kuvailee erimielisyyksiä.

Kunnanvaltuutettu painottaa, että kyläkouluja ei suinkaan haluta lakkauttaa siksi, ettei niitä tarvittaisi. Kyse on sen sijaan talousnäkökulmiin perustuvista rakenneratkaisuista.

"Meidän ryhmä on sitä mieltä, että tälle on tehtävä jotain, eikä pidä vain ajatella, että katsotaan pari vuotta, jolloin alijäämä koko ajan suurenee", hän lisää.

Haapaveden keskustan puheenjohtaja, kunnanvaltuuston jäsen Janne Mäkinen pitää tilannetta vakavana. Erityisen vakava tilanne on siksi, että valtuustoryhmästä erosi sekä sen puheenjohtaja että kunnanhallituksen puheenjohtaja Anri Kolehmainen.

Erimielisyydet ovat vaivanneet keskustan valtuustoryhmää Mäkisen mukaan jo koko valtuustokauden ajan.

"Tiettyjä linjakysymyksiä on, ja tiettyjä toimintatapaan liittyviä kysymyksiä", hän kuvailee.

Keskustalla oli ennen valtuustoryhmän hajoamista 17 valtuutettua. Yhteensä Haapaveden kunnanvaltuustossa on 27 jäsentä.

Lue lisää