Politiikka

Brexit polkaisi maataloustukien uudistumisen liikkeelle Brysselissä

Politiikka 08.07.2017 Bryssel

Kovin arvio EU:n maatalousbudjetin pienenemisestä on kolmasosa. Saksa tukee perinteistä maataloustukea.


Juha ROININEN / EUP-IMAGES
"Macron suhtautuu uskomattoman avoimesti uudistuksiin. Ranskan peruslinja on kuitenkin nykyjärjestelmän takana", MTK:n Brysselin toimiston johtaja Juha Ruippo arvioi Ranskan presidentin Emmanuel Macronin merkitystä maatalouspolitiikalle.

Britannian ero EU:sta on vain yksi EU:n maatalouspolitiikan uudistumista ajava tekijä. Mutta se on ollut liikkeellepaneva voima, arvioi MTK:n Brysselin toimiston johtaja Juha Ruippo.

"Brexit pakottaa koko EU:n budjetin strategian uudelleen arviointiin", Ruippo sanoo.

Muutoksiin pakottavat EU:n budjetin pieneneminen ja uudet rahareiät.

Brexitin osuus budjetin kutistumisesta on noin viisi prosenttia. Lisämenoja tuovat puolustus, pakolaiset sekä terrorismin uhka.

Arviot maatalouden budjetin pienenemisestä vaihtelevat.

Helmikuussa arvio oli noin 10–20 prosentin leikkaus seuraavalla kaudella vuosina 2021–2027 (MT 13.2.).

Kesäkuun lopulla budjetista vastaava komissaari Günther Oettinger esitti vähennykseksi 25 prosenttia (MT 21.6.).

"Monia lukuja on liikkeellä. Nyt Brysselissä alkaa olla puhetta, että vähennys voisi olla kolmanneksen", Ruippo sanoo.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) arvioi uudistuksen vähentävän Suomen EU-tukia 100 miljoonaa euroa vuodessa, Yle kirjoittaa.

Yksi vaihtoehto on, että EU:n budjetin pienenemisen vuoksi tukivastuuta siirretään jäsenmaille.

Se tarkoittaa budjettivastuun siirtymistä Brysselistä Helsinkiin.

"Se on Lepälle haasteellinen tilanne. Maataloustuista pitäisi päättää hyvissä ajoin ennen vaaleja, että niistä ei tulisi vaalikysymys", Ruippo sanoo.

Seuraavat eduskuntavaalit ovat huhtikuussa 2019.

Saksan hallituskoalition puolueet ovat kallistuneet perinteisen tukipolitiikan linjalle. Se tarkoittaa tukea nykyiselle mallille.

Jos liittokansleri Angela Merkel jatkaa syksyn vaalien jälkeen, linja lienee Saksan linja jatkossakin.

Lue myös:

EU:n maatalouspolitiikka vuonna 2021: Budjetti pienempi ja tulot markkinoilta

Budjettikomissaari: EU:n maatalousbudjettiin jopa neljänneksen leikkaus

Ylen juttu:

Brexit uhkaa leikata Suomen maataloustuista jopa 100 miljoonaa euroa – Ministeri: "Hallitus etsii keinoja välttää brexitin maksattaminen viljelijöillä"