Perjantain 3.12. lehden jakelussa on häiriöitä. Näköislehti ja verkkosisällöt ovat toistaiseksi vapaasti luettavissa.
Politiikka

Keskustan Leppä ei lämpene leikkauksille maaseudun yritystukiin: "Huonosti harkittua Suomen Yrittäjiltä"

Suomen Yrittäjät esittää isoja leikkauksia yritystukiin, muun muassa 35 miljoonan euron leikkauksia maaseudun yritystukiin.
Pekka Fali
57-vuotias viidennen kauden kansanedustaja Jari Leppä nousee uudeksi maatalousministeriksi.

Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.) hämmästelee Suomen Yrittäjien esitystä maaseudun yritystukien leikkaamisesta.

Yrittäjäjärjestö on esittänyt 35 miljoonan euron leikkauksia maaseudun yritystukiin.

"Tämähän on oikein tyypillinen esitys yleensäkin yritystukia koskevassa keskustelussa. EK esitti taannoin juuri sellaisia yritystukia leikattaviksi, joita heidän jäsenyritykset eivät saa. Suomen Yrittäjät on nyt samoilla linjoilla näemmä", Leppä toteaa.

Leppä pitää valitettavana keskustelukulttuuria, jossa leikkauksia vaaditaan muille mutta ei itselle.

"Yrittäjäjärjestön jäsenenä pidättäytyisin tällaisesta keskustelusta. Esitys on erittäin huonosti harkittu."

Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajan mukaan yritystukien rakennetta tarkastellaan parhaillaan hallituksen kehysriihessä.

"Joitakin muutoksia varmaankin on tulossa. Suorien euromääräisten leikkausten vaatiminen kuitenkin kertoo tietämättömyydestä. Asioita tuntematon ei voi syvällisesti arvioida maaseudun yritystukien kerrannaisvaikutuksia."

Myös ylitarkastaja Juuso Kalliokoski maa- ja metsätalousministeriöstä korostaa MT:n yliökirjoituksessaan, että maaseudun yritystuista kiinni pitämiseen löytyy useita syitä.

Jari Leppä moittii Suomen Yrittäjien tiedotuslinjaa sekavaksi.

"Jo taannoin Suomen Yrittäjistä kuului sellaista viestiä, että maaseudun yritystuista halutaan leikata. Sitten sellaista ei kuulemma ollut esitettykään, ja nyt asia on taas otsikoissa. En tiedä, mitä siellä oikein tapahtuu."

Lue lisää

Vilja Kivinen aloittaa oman valmennustallin pidon kotitilallaan – Sahara Playhard tallin uusin tulokas

Yritysten omistajanvaihdosnäkymät heikentyneet

Annika Saarikko: Keskusta ei ole mukana hallituksessa, jossa keimaillaan talousryhdin hylkäämisen kanssa

Neljän suurimman hallituspuolueen puolue-elimet kokoontuvat viikonloppuna