Politiikka

Presidenttiehdokkuutta harkitseva Huhtasaari luottaa omavaraisuuteen

Politiikka 14.07.2017

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari haluaisi Suomeen lisää pieniä maatiloja.


Lari Lievonen
Isänmaallisuus tarkoittaa Laura Huhtasaarelle velkaa Suomen kansalle. "Jätän tämän maan omille lapsilleni vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin tämä oli."

"Täydellinen yllätys", sanoo perussuomalaisten kansanedustaja ja puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari puolueen jakautumisesta kahtia.

Porilainen Huhtasaari uskoo Jussi Halla-ahon suosioon. Uuteen vaihtoehtoon siirtyneet 19 kansanedustajaa eivät Huhtasaaren mukaan kunnioittaneet jäsendemokratiaa.

"On normaalia, että puolueessa on oppositio. Se kuuluu demokratiaan. Puolueen sisällä ei kuitenkaan voi olla toista puoluetta. Siksi teemme selkeän pesäeron puoluehankkeeseen nimeltä Sininen tulevaisuus."

Huhtasaari sai tiedon puolueen jakautumisesta vasta siinä vaiheessa, kun loikanneet jäsenet jättivät eroilmoituksensa. Hän kuitenkin uskoo, että pääministeri Juha Sipilä tiesi Sampo Terhon kannattajien aikeista.

"Eräs kansanedustaja toisesta oppositiopuolueesta sanoi minulle, että hän on tiennyt kolme viikkoa ennen perussuomalaisten puoluekokousta, että näin tulee käymään. Minä en tiennyt."

Millainen puolue oppositioon siirtynyt perussuomalaiset on kahtiajaon jälkeen?

"Olemme edelleen se sama puolue. Pysymme yhtenäisenä joukkona ja menemme eteenpäin", ensimmäisen kauden kansanedustaja sanoo.

Hänen sydämensä sykkii perussuomalaisten aatteelle, isänmaallisuudelle. Usko kansallisvaltion vahvistamiseen tempaisi Huhtasaaren mukaan politiikkaan. Hän haluaa omistautua puolueelleen myös jatkossa.

"Olen harkinnut ehdokkuutta presidentinvaaleissa. Tarkoituksenani on viedä perussuomalaista ilosanomaa eteenpäin. En ajattele ehdokkuutta henkilökohtaisesti, vaan tekisin sen perussuomalaisten ja Suomen takia", Huhtasaari kertoo.

Perussuomalaiset päättävät presidentinvaalien ehdokkaastaan puoluevaltuustossa elo–syyskuussa. Huhtasaaren mukaan hän ei ole ainoa ehdokkuutta harkitseva perussuomalainen.

38-vuotias Huhtasaari vietti kansainvälisen nuoruuden; hän oli vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa ja vapaaehtoisena Mikronesiassa keskellä Tyyntämerta.

"Reissujen takia tiedän, miten tärkeä kansallisvaltio on."

Kansainväliset kokemukset herättivät Huhtasaaressa palon isänmaallisuutta kohtaan.

"Jos perussuomalaisia ei olisi ollut, niin en olisi lähtenyt mukaan politiikkaan. Tämä aate vastaa minun arvo- ja ajatusmaailmaani."

Huhtasaaren mielestä Britannian EU-ero on hieno asia. Hän ei kuitenkaan halua kiirehtiä Suomeen mahdollista kansanäänestystä EU-erosta.

"En lähde häviämään äänestystä. Suomen kansallinen etu ei ole kuulua EU:hun."

Huhtasaari ei myöskään näe Nato-sopimukselle tarvetta.

"Jos lähden presidenttiehdokkaaksi, niin meidän pitää ymmärtää, että suurvallat toimivat niin kuin ne toimivat. Liittoutumattomuus ei ole turvallisuuden tae, mutta se on paras ratkaisu tähän tilanteeseen."

Huhtasaari ilmoittaa olevansa maatalouden suuri fani. Hän on erityisesti omavaraisuuden kannalla.

"En tykkää siitä, että kaikki keskittyvät suuriin tiloihin. Haluaisin lisää pientiloja. Omavaraisuus on minulle isänmaallisuutta."

Huhtasaaren puhe kiihtyy, kun hän paahtaa puhtaasta ja energiaystävällisestä lähiruuasta. "Kukaan ei varmaan tiedä, mutta tämä on minulle todella tärkeä asia."

Hän haluaa, että myös keskisuurten tilojen yrittäjillä on mahdollisuus elättää itsensä maataloudella. Huhtasaari haaveilee omasta kanalasta. Haave ei toistaiseksi ole mahdollinen, sillä Huhtasaari asuu Porin keskustan tuntumassa puutaloyhteisössä miehen ja kahden lapsensa kanssa.

Perussuomalaisten kieputuksesta huolimatta Huhtasaari kertoo, että kentällä halu tehdä perussuomalaista politiikkaa on kova.

"Meidän kannatuksemme romahti puoleen, mikä kertoo sitä, että luottamus meni hallitustaipaleella. Ei ole normaalia, että hallituksessa kannatus romahtaa noin."

Perussuomalaisten johdon myllerrykset ovat Huhtasaaren mukaan seuraus jäsenistön tahdosta uudistaa johtoa. Presidenttiehdokkaana hän luotsaisi puoluetta vankalla otteella kohti tammikuun vaaleja.

"Tämä on Suomelle parasta politiikkaa."

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT