Politiikka

Starbucks palkkaa 2 500 pakolaista Euroopassa

Politiikka 22.06.2017

Kaikkiaan yhtiön tavoitteena on palkata 10 000 pakolaista ympäri maailman. Euroopassa pakolaisia on jo kahdeksan prosenttia työvoimasta.


Linda Thomas/Starbucks
Yhdysvalloissa usea iso yritys, Starbucks mukaan lukien, on ottanut pakolaismyönteisen kannan.

Maailman suurin kahvilaketju Starbucks aikoo palkata Euroopassa 2 500 pakolaista vuoteen 2022 mennessä. Ohjelma aloitetaan kahdeksassa Euroopan maassa.

Yhtiö julkaisi tiedon Euroopan työmahdollisuuksista kansainvälisenä pakolaisten päivänä tiistaina.

Kahviyhtiö on palkannut pakolaisia jo pitkään. Euroopan 30 000 työntekijästä noin kahdeksan prosenttia on pakolaisia.

Kaikkiaan tavoitteena on palkata 10 000 pakolaista 75 maassa. Kanadan Starbucks aikoo palkata tuhat seuraavan viiden vuoden aikana.

Palkkaustavoite on osa yhtiön pakolaismyönteistä kantaa USA:n presidentin Donald Trumpin toimia vastaan.

Yli sata amerikkalaista yritystä allekirjoitti tammikuussa vetoomuksen, jolla vastustettiin Trumpin päätöstä rajoittaa pakolaisten pääsyä maahan. Joukossa oli useita suuryrityksiä.

EU suunnittelee toimia, jotka helpottaisivat pakolaisten palkkaamista.

Aiheeseen liittyvät artikkelit