Suomen Pankin kaksi uutta johtajaa etsitään pikahaulla - Politiikka - Maaseudun Tulevaisuus
Politiikka

Suomen Pankin kaksi uutta johtajaa etsitään pikahaulla

Johtokunnan kokoonpanoa ei kasvateta kolmesta neljään.
Kari Salonen
Pankkivaltuuskunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen sanoo koko Suomen johtokunnan vaihtuvan parissa vuodessa.

Eduskunnan pankkivaltuusto panee tiistaina hakuun kaksi paikkaa Suomen Pankin johtokunnassa.

Pankkivaltuusto kokoontuu tiistaina iltapäivällä. Esityslistalla on kahden johtokunnan jäsenen valinta Suomen Pankissa.

"Koko johtokunta vaihtuu tällä vaalikaudella", pankkivaltuuston puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) sanoo.

Nyt tulevat avoimiksi pankinjohtajien Pentti Hakkaraisen ja Seppo Honkapohjan paikat.

Pääjohtaja Erkki Liikanen jatkaa vuoden 2018 kesään asti, jolloin seitsemän vuoden kausi päättyy. Hänelle haetaan seuraaja tuonnempana.

Pankkivaltuuston varapuheenjohtaja Pentti Oinonen (ps.) sanoo hakuaikaa lyhyeksi. Myös valinnat tehdään nopeasti.

"Puhutaan mieluummin viikoista kuin kuukausista", Oinonen täsmentää.

Erityistä kiirettä ei Oinosen mukaan valinnoilla ole, mutta uusille johtokunnan jäsenille halutaan varata hyvää aikaa perehtyä työhön. Suomen Pankin johtokunta jatkaa Oinosen mukaan kolmijäsenisenä. Neljästä on spekuloitu, sillä johtokunta menettää nyt kerralla paljon kokemusta.

Valintakriteereinä painotetaan hyvää pankkisektorin sekä talouselämän tuntemusta. Poliittisia virkanimityksiä ei tehdä.

"Nämä ovat Suomessa ykkösvirkoja ja näköalapaikkoja", Oinonen sanoo.

Hakkaraisen kolmas ja viimeinen viisivuotiskausi Suomen Pankin johtokunnassa päättyy ensi tammikuun lopussa. Hän on 57-vuotias.

"Kolme kautta on enimmäismäärä Suomen Pankin johtokunnassa", Vanhanen toteaa.

64-vuotias Honkapohja on julkisuudessa ilmoittanut, ettei hän hae jatkoa. Hänen kautensa päättyy vuoden 2017 lopussa.

Lue lisää

Myös myönteiset vaikutukset elvytysrahastosta syytä huomata – vaikuttaa Suomenkin elpymiseen, kirjoittaa Suomen Pankin Olli Rehn

Kävisikö kokonaisarvio EU:n elpymisrahastosta?

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kiirehtii Euroopan uutta elpymisrahastoa – pitää onnistumisen edellytyksinä kokoa ja nopeutta

Suomen Pankki: Suomen taktiikka viruksen leviämisen hidastamisesta on paljon vahingollisempi taloudelle kuin epidemian nopea ja kattava tukahduttaminen