Politiikka

Tutkimus: Merkittävä lihavuus voi heikentää eliniän odotetta kymmenellä vuodella

Politiikka 14.07.2016

Aiemmin lievän ylipainon ei ole todettu lyhentävän elinikää. Tutkimuksessa on mukana lähes neljä miljoonaa ihmistä.


Cambridgen yliopiston tutkimuksen mukaan riski kuolla alle 70-vuotiaana kasvaa merkittävästi vyötärölinjan kasvaessa. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen

Merkittävä lihavuus voi heikentää eliniän odotetta enimmillään jopa kymmenellä vuodella, kerrotaan laajassa tutkimuksessa. Ylipainoisten eliniänodote on tutkimuksen mukaan keskimäärinkin vuoden vähemmän kuin normaalipainoisilla.

Cambridgen yliopiston saamat tulokset ovat erilaisia kuin aiempien tutkimusten havainnot, joiden mukaan lievä ylipaino ei vaikuttaisi eliniänodotteeseen.

Uuden tutkimuksen mukaan riski kuolla alle 70-vuotiaana kasvaa merkittävästi vyötärölinjan kasvaessa. Vakavasti lihavilla on 50 prosentin todennäköisyys kuolla ennen tätä ikää.

Tutkimuksessa käytiin läpi kaikkiaan melkein neljän miljoonan ihmisen terveystietoja neljästä eri maanosasta. Kyseessä kerrottiin olevan tähän asti kattavin ylipainon ja kuolleisuuden yhteyteen perehtynyt tutkimus.

Tuloksista kerrottiin lääketieteeseen keskittyvässä Lancet-lehdessä.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT