LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Politiikka

Yksityisteiden parantamiseen 30 miljoonan lisärahoitus

Kokonaisuudessaan hallitus osoitti liikenneväylien parantamiseen 364 miljoonan euron lisämäärärahan vuosille 2017–2019.
Sami Karppinen
Liikenneväylähankkeiden lisärahoituksessa yksi lähtökohta on parantaa elinkeinoelämän kuljetusketjua ja turvallisuutta.

Hallitus kohdentaa seuraavien kolmen vuoden aikana yksityisteiden kunnostushankkeiden valtionosuuksiin 10 miljoonan euron vuosittaisen lisämäärärahan. Nykyisellä tasollaan valtionosuudet yksityistiehankkeisiin ovat kolme miljoonaa euroa vuodessa.

Avustusten lisärahoituksella parannetaan muun muassa puukuljetusten kuljetusketjua ja turvallisuutta. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) mukaan hallitus ei linjannut tarkkoja kriteerejä yksityisteiden valtionrahoituksen käyttöön.

"Yksityisteiden osalta kyse on siitä, että tienomistaja on ensin itse halukas laittamaan siihen (rahoitusta) ensin ja sitten tulee valtionosuus mukaan."

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi torstaina 364 miljoonan euron lisärahoituksen liikenneverkon parannushankkeisiin. Maanteille potista kohdentuu 163 miljoonaa ja rautateille 101 miljoonaa euroa. Bernerin mukaan hankkeissa on huomioitu erityisesti elinkeinoelämän toimintaedellytykset, työmatkaliikenteen tarpeet ja liikenneturvallisuus.

Lisärahoitus täydentää helmikuussa julkaistua hallituksen korjausvelkaohjelmaa, jossa jo päätettiin 600 miljoonan euron lisärahoituksesta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tieyhdistys: Suomessa ei tunnusteta yksityisteiden arvoa

Tässäkin asiassa Ruotsi päihittää Suomen kirkkaasti — yksityisteiden rahoituksessa kuusinkertainen ero

Valtion omistajaohjaus on kriisissä