Politiikka

Yle: Lehtomäki ei lähde eduskuntaan, Pekka Puska valmiina

Politiikka 27.10.2016

Pekka Puska nousee kansanedustajaksi, kun Olli Rehn siirtyy Suomen Pankkiin. Paula Lehtomäki haluaa pysyä valtiosihteerinä.


Kari Salonen
Pekka Puska on nousemassa eduskuntaan ensi vuoden alusta.

Valtiosihteeri Paula Lehtomäki ei aio ottaa vastaan Olli Rehniltä vapautuvaa kansanedustajan tehtävää. Sen sijaan toisella varasijalla oleva Pekka Puska on valmis tehtävään, Yle uutisoi.

Kyse on keskustan paikasta Helsingin vaalipiirissä. Eduskuntaan valittu Olli Rehn jättää eduskunnan ja elinkeinoministerin paikan, kun hän siirtyy vuoden vaihteessa Suomen Pankkiin.

Käytännössä Lehtomäen pitää hakea eduskunnalta vapautusta, kun hänelle vapautuu siellä paikka. Sen jälkeen vuorossa on Pekka Puska.

Lehtomäki sanoo Ylelle haluavansa jatkaa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) valtiosihteerinä.

Pekka Puska, 70, on entinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n pääjohtaja. Kansanedustajana hän on ollut 1987–91.

Puska on erityisen kiinnostunut sote-asioista, joita parhaillaan valmistellaan hallituksessa. Hän on tunnettu 1972 aloitetusta kansanterveyden Pohjois-Karjala-projektista.

Korjattu klo 16.58: Helsingin vaalipiiristä.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT