Politiikka

Ylen ennuste povaa vaalivoittoa kokoomukselle –  puoluejohtajilta tuoreet kommentit

Erityisesti Helsingissä ja Vantaalla ääniä on vielä paljon laskematta.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo (oikealla) onnitteli ääniharavaa ja pormestariehdokasta Jan Vapaavuorta. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kokoomus on nousemassa suurimmaksi kuntapuolueeksi, arvioi Ylen ennuste. Sen mukaan kokoomus olisi saamassa 20,4 prosenttia äänistä.

SDP on ennusteen mukaan toisena 19,2 prosentin osuudella ja keskusta kolmantena 17,6 prosentilla.

Yleisradion ennuste on perinteisesti ennakoinut vaalitulosta melko hyvin, mutta tällä kertaa se on epävarmempi kuin aiemmin. Erityisesti Helsingissä ja Vantaalla ääniä on vielä paljon laskematta.

Ylen ennusteessa vihreät ovat saamassa 13,6 prosenttia äänistä, vasemmistoliitto 8,9 prosenttia äänistä ja perussuomalaiset 8,2 prosenttia äänistä. RKP:tä olisi Ylen ennusteen mukaan äänestänyt 4,9 prosenttia ja kristillisdemokraatteja 4,1 prosenttia. Muita puolueita olisi äänestänyt 3,2 prosenttia.

Myös neljä vuotta sitten kuntavaaleissa kokoomus oli suurin puolue ja sai 21,9 prosenttia annetuista äänistä. SDP sai 19,6 prosenttia ja keskusta 18,7 prosenttia. Perussuomalaiset sai edellisissä kuntavaaleissa 12,3 prosenttia ja vihreät 8,5 prosenttia.

Vasemmistoliitto keräsi edellisissä kuntavaaleissa 8,0 prosentin äänipotin ja RKP 4,7 sai prosenttia äänistä ja kristillisdemokraatit 3,7 prosenttia.

Eduskuntavaaleissa vuonna 2015 kolme suurinta puoluetta olivat keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset. Keskusta sai 21,1 prosenttia äänistä, kokoomus 18,2 prosenttia ja perussuomalaiset 17,7 prosenttia. SDP sai 16,5 prosenttia äänistä, vihreät 8,5 prosenttia, vasemmistoliitto 7,1 prosenttia. RKP keräsi kunnallisvaaleissa 4,9 prosenttia äänistä ja kristillisdemokraatit 3,5 prosenttia.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo toivoo, että Ylen ennuste pitää muttei uskalla vielä julistaa puoluetta vaalien voittajaksi. Hän uskoo, että edessä on illan jatkuessa tiukka kilpailu SDP:n kanssa.

Hän kehuu Helsingin pormestariehdokkaan Jan Vapaavuoren tähänastista loistavaa äänisaalista.

Kokoomus olisi kolmatta kertaa peräkkäin kuntavaalien suurin puolue, jos voittaisi nämäkin vaalit.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne arvioi Kuntatalolla, että kuntavaalien tulos on jakautunut eri puolilla maata pormestarinvaalien takia. Pormestarikisaa on käyty esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä.

Ylen ennusteen mukaan SDP:lle on luvassa valtakunnallisesti kuntavaalien toinen sija ja 19,2 prosenttia äänistä. Rinne sanoo, että on pettymys, jos tulos jää ennusteen mukaiseksi. Hän korostaa, että puolue on tehnyt hyvää vaalityötä, mikä näkyy monissa kunnissa. Onnistumiseksi hän mainitsee Tampereen, jossa SDP johtaa tuloslaskentaa.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä totesi Ylen vaaliennusteen jälkeen, että vielä on paljon epävarmuutta. Keskusta on ennusteen mukaan kolmantena 17,6 prosentilla.

Sipilä sanoi Kuntatalolla, ettei vedä suurta yhtäläisyyttä tästä hallituspolitiikkaan.

Hän kommentoi tilannetta sen jälkeen, kun Ylen vaaliennuste oli juuri julkaistu. Ennuste on vielä epävarma, koska suurten kaupunkien ääniä puuttuu laskennasta vielä merkittävästi.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö pitää vihreiden tulosta kuntavaaleissa isona vaalivoittona, jos ennuste pitää paikkansa.

Niinistö luonnehti Kuntatalon tulosillassa ennustetta historiallisen hyväksi. Niinistö muistutti, että vihreiden osalta ennuste on usein hyvin epävarma.

Hän kuitenkin sanoi olevansa todella onnellinen isosta vaalivoitosta.

Li Andersson (vas.) toivoo, että jos kuntavaalitulos on ennusteen mukainen, oppositiopuolueiden suosion kasvu vaikuttaa eduskunnassa käytävään sote-keskusteluun. Andersson haluaisi hallituksen kuuntelevan oppositiota ja asiantuntijoita, jotka ovat olleet sosiaali- ja terveyspalveluiden yhtiöittämistä ja yksityistämistä vastaan.

Puoluejohtaja toivoo sote-keskustelun siirtyvän "järkeville raiteille".

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi Ylen ennusteen jälkeen, että puolue häviää kuntavaalit. Ylen ennuste arvioi, että perussuomalaiset saa 8,2 prosenttia äänistä.

Soinin mukaan perussuomalaiset on kärsinyt hallituksen sopeuttamispolitiikasta. Hänen mukaansa puolueella on nyt miettimisen paikka.

Soinille kuntavaalit ovat tällä erää viimeiset vaalit puheenjohtajana, sillä puolue valitsee uuden johtajan kesäkuussa.

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on Ylen ennusteesta mielissään. Puolueelle ennakoidaan 4,9:ää prosenttia äänistä, kun viime kuntavaaleissa lukema oli 4,7.

Henrikssonin mukaan RKP on mennyt eteenpäin ja käyttänyt viimeiset kampanjointiviikot hyödykseen. Hän toivoo, että lopullinen äänimäärä on jonkin verran ennustetta suurempi.

Henriksson arvioi, että ympärivuorokautisen sairaalapäivystyksen siirto Vaasasta Seinäjoelle on vaikuttanut äänestystulokseen Vaasassa, jossa kokoomus näyttää häviävän.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kokoomus suurin puolue, tutkija: "Perussuomalaisten puheenjohtajavalinta kuntavaalien tulosta tärkeämpi hallitukselle"

Suomen Ateena vihertyi yhdessä illassa

Päätoimittajan kommentti: Vihervasemmisto otettava tosissaan