Kolumni

"Parempi, etten itse mestaroi eläkkeen varalle tehtyjä sijoituksiani tai kuluta niitä ennenaikaisesti"

Virossa on putkahtanut Isänmaa-puolueen laarista ajatus eläkeuudistuksesta, joka antaisi eläkesäästäjille mahdollisuuden nostaa työeläkkeensä kerralla käyttöön.

Kirjoitin runsas vuosi sitten Suomen työeläkejärjestelmästä. Olin silloin ja edelleenkin tyytyväinen siihen, että eläkesäästöni olivat ammattimaisessa hoidossa ja työeläkeyhtiöiden salkuissa kasvamassa korkoa.

Suomen työeläkejärjestelmä on kerryttänyt yksityisaloilla työeläkkeitä – ansioiden mukaan – jo vuodesta 1962.

Julkisella sektorilla vastaava, osittain rahastoiva järjestelmä, sai lakinsa myöhemmin. Keskinäisiä leski- ja orpokassoja valtion ja kirkon viranhaltijoilla on ollut jo 1700-luvun puolestavälistä.

Olen yhä sitä mieltä, että on parempi, etten itse mestaroi eläkkeen varalle tehtyjä sijoituksiani tai kuluta niitä ennenaikaisesti.

Suomenlahden eteläpuolella Virossa on putkahtanut Isänmaa-puolueen laarista ajatus eläkeuudistuksesta, joka antaisi eläkesäästäjille mahdollisuuden nostaa työeläkkeensä kerralla ulos eläkerahastoista. Rahat voisi sitten sijoittaa miten parhaaksi näkee. Hesarin haastattelema Kalev Köverjalg kertoi odottavansa uudistusta, jotta saisi nostaa 5 000 euron säästönsä ja sijoittaa puolet summasta automenoihinsa.

Ruotsissa työeläkemaksusta on kukin voinut 2000-luvun alusta sijoittaa 2,5 prosentin osuuden valitsemaansa Pensionsmyndighet-viranomaisen hyväksymään rahastoon. Aika moni on jättänyt valinnan tekemättä kokonaan, jolloin yhteiskunta ohjaa heidän rahasto-osuutensa oletusrahastoon.

Yhteiskunnan valitseman rahaston tuotot eivät Ruotsissa ole kalvenneet valintatiskin muille rahastoille.

Briteissä koko eläkeajatus lähtee enemmän varallisuuden hoidosta kuin sosiaalivakuuttamisesta. Pari kollegaa on kertonut omista eläkekatastrofeistaan.

Suomessa työeläkejärjestelmää ja sen kestävyyttä, alimpia vanhuuseläkkeelle siirtymisikiäkin, on rukattu aina tarpeen tullen. Eivät työeläkkeet meilläkään ruhtinaalliset ole, oma varautuminen ja säästäminen kannattavat.

Keskimäärin eläkkeelle siirryttiin viime vuonna 61,5-vuotiaana. Tämä on runsaat kaksi kuukautta myöhemmin kuin vuonna 2018. Uusien työkyvyttömyyseläkkeiden nousu vetää keskilukua alaspäin ja vanhuuseläkeiän sovittu portaittainen nosto kohti 65 ikävuotta nostaa sitä. Kolme kuukautta lisää per vuosi vuoteen 2027 saakka.

Yhdessä sovitut säännöt ovat selvät. Eläkejärjestelmien kansainvälisessä Mercer Global Pension Index -vertailussa Suomi sijoittui vuonna 2019 neljänneksi.

Luotettavuudessa ja läpinäkyvyydessä järjestelmä oli ykkönen.

Palstalla tarkastellaan talouden käänteitä joka toinen viikko. Kirjoittaja on MT:n taloustoimittaja ja koulutukseltaan ekonomisti.
Lue lisää

Viron ulkoministeri Suomen maahantulorajoituksista: Esitämme rajoitusten keventämistä

Suomi on pakkasilla totaalisen riippuvainen tuontisähköstä

MTK:n Marttila huolissaan S-ryhmän päätöksestä Viron Prismoissa – "Halpuutus ja suomalainen ruoka eivät vain kuulu yhteen"

160 työtehtävää siirtyy Virosta Vaasaan: Suomen- ja ruotsinkielisiä asiakkaita palveleva TietoEvryn käyttäjätuki vaihtaa maata