Hallituksella vaaran viikot - Kolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Hallituksella vaaran viikot

Koronakriisin rajoitukset ovat olleet meillä käytössä kohta kaksi kuukautta. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on onnistunut saamaan suomalaisilta kannatuksen ison kriisin edessä. Kun kansa ei ole pahimpien ennusteiden mukaan sairastunut, teho­hoitopaikat ovat riittäneet ja terveydenhuollon asian­tuntijat ovat jo uskaltautuneet pohtimaan esimerkiksi koulujen sulkemisen mielekkyyttä, hallitus joutuu tekemään uusia kovia ratkaisuja.

Kun muualla Euroopassa rajoituksia puretaan, samaa pohditaan luonnollisesti meilläkin. Ajan henki kulkee kohti avautumista. Poliittiset ratkaisut ovat tietenkin vaikeita, ja ne joudutaan tekemään varmasti puutteellisten tietojen perusteella.

Silti päätöksiä on tehtävä.

Erityisesti katse kohdistuu sosiaali- ja terveysministeriöön. Jo tähän asti ankaran kritiikin kohteeksi joutuneet peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ja sosiaali- ja terveys­ministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) joutuvat poliittisen uransa äärirajoille.

Vaikka suomalainen yhteiskunta on pystynyt kansainväli­sessä tarkastelussa pitämään hyvin huolta kansalaisistaan, epäselvyydet varautumisessa, viestinnässä ja virkamiesten työnjaossa ovat nostattaneet kansalaisissa kiukkua.

Nyt tilanne on vastuu­ministerien näkökulmasta vielä vaikeampi. Heidän pitäisi pystyä luomaan tilannekuvaa epidemian etenemisestä niin, että koko hallituksen toimen­piteet ovat sekä kansan­terveyden että -talouden kestokyvyn näkökulmasta perusteltuja.

Koetukselle joutuu myös päähallituspuolueiden SDP:n ja keskustan yhteistyö. Luottamuksen murenemisesta on huolestuttavia merkkejä. Muun muassa meneillään oleva valtiovarainministeriön kansliapäällikön nimitys alkaa nousta sellaisiin mitta­suhteisiin, jota ei tässä kriisissä hallitus, eikä koko maa kaipaa.

Keskusta haluaisi nimittää paikalle valtiovarainministeriön alivaltiosihteerin Päivi Nergin. Poliittisesti sitoutumaton Nerg nousi julkisuuteen taannoin pakolaiskriisin kohdatessa Suomea. Hänen jämäkät toimensa saivat tuolloin tunnustusta laajalti.

Sosialidemokraateille Nergin nimitys ei ole kuitenkaan käynyt. Viimeksi asian pyysi pöydälle ulkomaan­kauppaministeri Ville Skinnari (sd.). Samalla Skinnari asetti valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk.) kiusalliseen tilanteeseen.

Outoon valoon nousee myös pääministeri Marinin asema. Hallituksen johtokaksikko on näkyvästi korostanut keskinäistä luottamustaan. Nergin nimitysjupakka ei sitä vahvista.

Marinin olisi pystyttävä puhaltamaan oma puolueensa rivit suoriksi, vaikka demarien puheenjohtajana jatkaa edelleen kansanedustaja Antti Rinne.

Koronakriisin vaatimista toimista päättäminen ja niiden maksajien etsiminen on niin iso urakka, että hallituksen jäsentenvälisiin ei ole nyt aikaa eikä varaa. Nimityskiistat tai vuodot epämääräisistä erimielisyyksistä ravintoloiden tukien kohdentamisesta ovat jäänteitä vanhasta poliittisesta kulttuurista.

Harva kaipasi niitä takaisin, mutta täällä ne taas ovat.

Hallituksen vaaran viikot jatkuvat. Isoja ongelmia on riittävästi ilman itse kehitettyjä kiistoja.

Lue lisää

MMM:n Husu-Kallio kausityöntekijöiden koronatartunnoista: Tilanne on hallinnassa, tilat ovat toimineet oikein

Yritysanalyytikon arvio: Monella yrityksellä kassa taas tyhjä loka–marraskuussa: "Tukirahoituksella on yrityksille ostettu vain aikaa"

Rovaniemellä todettiin koronatartunta seikkailupuistossa käyneellä lapsella – viime keskiviikkona keskipäivällä vierailleet karanteeniin

Suomessa ei yhtään uutta koronaan liittyvää kuolemaa – vuorokauden aikana yksi uusi tartunta