Korona toi kotiin keskiaikaisen meiningin - Kolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Korona toi kotiin keskiaikaisen meiningin

Terhi Pape-Mustonen: "Omat lapseni ovat päässeet oppimaan kaikenlaista kotipihassa ja keittiössä."

Keskiajalla perheet työskentelivät ja asuivat yleensä samassa rakennuksessa tai pihapiirissä. Lapset pyörivät mukana ja osallistuivat hommiin parhaansa mukaan. Naapuriyhteisö oli tärkeä eikä tavallinen ihminen pitkiä matkoja tehnyt.

Korona-ajan eristyksessä on samaa henkeä. Etätöiden välissä ruokitaan lapset ja siivoillaan kodin sotkuja. Naapureista on tullut tärkeimmät ihmiskontaktit, paitsi seurana myös yhteistyön ja avunannon merkeissä.

Omat lapseni ovat päässeet oppimaan kaikenlaista kotipihassa ja keittiössä. Suuri ruuan viljelysesonki on alkamassa, joten ensin teimme kylvöjä, koulimista ja karsintaa. Nyt täytämme kasvatuslaatikoita ja istutamme.

Taimikasvatus on onnistunut kotonaolon vuoksi paremmin kuin koskaan. Se myös tuntuu tärkeämmältä kuin muina vuosina.

Haaveilen jo kesän vehreyttämästä terassista, jossa nautimme lounaitamme tomaattien ja yrttien keskellä tai istumme iltaa pienen tulisijan äärellä.

Olen yrittänyt opettaa lapsille, että kun ruokimme maata, maa ruokkii meitä. Keväällä on aika lannoittaa ja lisätä maaperän eloperäistä materiaalia, jotta madot ja muut viihtyisivät mahdollisimman hyvin.

Ensimmäinen satokausikin koittaa aivan pian, kun pääsemme keräämään nokkosen ja vuohenputken versoja. Myös yrttipenkin timjami ja ruohosipuli näyttävät jo niin vihreältä, että niistä pääsee saksimaan versoja mausteeksi.

Olen palannut keskiajalle myös leipomisessa. Juuria on nyt aikaa kasvatella, kokeilla ja kohotella. Tähän mennessä olen keskittynyt täysjyvävehnään, seuraavaksi ajattelin leipoa juureen pullaa.

Tekemisestä ei ole tullut puutetta ja tahti tuntuu vain kiihtyvän. Mitään kodin projektia on nyt vaikea siirtää ajatellen "sitten kun on aikaa". Nyt sitä on.

Kirjoittaja on MT:n verkkotuottaja.

Lue lisää

Hellan kulmalla: Yhden kattilan taktiikka säästi aikaa auringosta nauttimiseen – vaihtoehto olisi ollut 1950-luvun hirviöliesi

Analyysi: Aluekehityksen suunta muuttui koronan myötä – päättäjien kannattaisi nyt seurata nuorten naisten liikkeitä

Kesällä pelataan sittenkin! – Joukkueurheilijoiden pitkä ja yksinäinen harjoitustaival on päättynyt

Huvipuisto Powerparkin kesäkausi käynnistyy poikkeusoloissa – laitekuskeilla on visiirit, tiskeillä suojapleksit ja jonoissa pidetään turvavälit