Kolumni

Ripaus fyysistä työtä kaikille

Röhnötän sohvalla selkäranka kierossa näpyttelemässä tietokonetta ties kuinka monetta viikkoa. Vaikka asento on taatusti epäergonominen, paikat menevät sohvalla vähemmän jumiin kuin liian korkean ruokapöydän ääressä istuessa, jolloin hartiat huutavat hoosiannaa.

Koetan elvyttää näivettyvää lihaksistoani kävelemällä, lenkkeilemällä ja jumppaamalla kotosalla. Väkisinkin tulee mieleen, että samalla vaivalla voisin hyvin tehdä jotain hyödyllistä. Kerrostaloasujalla ei kuitenkaan ole kasvimaata kuopsittavana eikä pintaremonttia tehtävänä. Välillä voi tietysti tarttua imuriin.

 

Kävin juttukeikalla kokeilemassa maatilan kausitöitä (22.5.). Yhdessä päivässä ei tietenkään saa kuin pienen aavistuksen hommista. Seisaaltaan tehty vadelmantaimien istutus ruukkuihin oli suorastaan terapeuttista. Sain suurta tyydytystä keväisen maalaisilman nuuhkimisesta ja kasvuturpeen möyhimisestä. Kouriintuntuvaa ja konkreettista.

Iltapäivällä kitkin mansikkamaata. Vaikka kyykkiminen tuotti tuskaisia tuntemuksia, huomaan kaipaavani sitäkin. Olisi mahtavaa, jos pääsisin betonikuutiostani kerran viikossa maatilalle töihin. Vaihtoehtoisesti voisin koulia taimia, kerätä astioita kahvilassa, ajaa nurmikkoa hautausmaalla, lajitella postia, maalata aitaa tai seistä liukuhihnan ääressä.

Mikä vain kelpaa, missä ei tarvitse olla jatkuvasti luova ja ajatella niin, että prosessori sauhuaa. Saisi kuunnella radiota samalla, kun kroppa tekee.

Ripaus fyysistä työtä jokaiseen työviikkoon virkistäisi varmasti muitakin niska kyyryssä näppäimistöä hakkaavia. Yhdistelmätyöpaikkojen luominen parantaisi työikäisten terveyttä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Heitän pallon työelämää suunnitteleville tahoille. Tutkikaa, miten toteutettaisiin työmalleja, joissa tietotyötä tehdään osan aikaa viikosta ja loput suorittavaa työtä. Yhdistelmille on todella tarvetta, sillä freelancerina työskentely yleistyy monella alalla, eikä työtä riitä täysipäiväisesti kaikille.

Yhdistelmätöiden järjestäminen vaatii joustoa myös työnantajilta. Etäisyydetkin muodostuvat ongelmaksi, kun tietotyöläiset puurtavat kaupunkien keskustoissa, ja taimitarhat ja maatilat sijaitsevat, yllätys yllätys, maaseudulla.

Viimeistään korona-ajasta olemme kuitenkin oppineet, että etätöitä voi tehdä missä tahansa kolkassa. Itse kunkin on mietittävä, olisiko valmis muuttamaan lähemmäs maaseutua, jos sieltä löytyisi osa-aikaisesti työllistävä tila tai tehdas.

 

Myös täydennys- ja uudelleenkoulutuksessa vaihtuviin työtehtäviin piisaa kehitettävää. Oppilaitokset ammattiopistoista yliopistoihin voisivat tutkailla koulutustarjonnan pilkkomista pienempiin ja tiiviimpiin osiin, jolloin täsmäkoulutuksen saaminen olisi helpompaa.

En ole vakuuttunut, tarvitaanko muutenkaan esimerkiksi toimittajaksi ryhtymiseen viiden vuoden koulutusta yliopistossa. Omasta kokemuksestani metsänhoitajan opinnoista voin sanoa, että karsittavaa ja tiivistettävää olisi paljon.

Pääasia on saada kouluttautumisen ja työllistymisen kynnys matalaksi ja porukka ripeästi ja joustavasti mitä moninaisimpiin töihin.

Lue lisää

Aikaa on, muttei saa aikaiseksi

300 000 ihmistä myöhemmin

Käykö tie metsään kukkaron kautta?

Rajoitteita puretaan ja se pelottaa