Kolumni

Sen olemuksesta tulee mieleen yhtä aikaa taisteleva metso, Jurassic Parkin sinne tänne juokseva lintulisko ja elämäänsä kyllästynyt yläasteen opettaja – Mooses-kalkkuna hämmästyttää, hurmaa ja huvittaa

Kuuntele kolumni Olgan kertomana.

Kaipasin meidän Kotieläinpihalle jotain uutta eläintä vanhojen lajien lisäksi.

Melkein kaikkia kotieläinlajeja meiltä jo löytyykin, mutta possujen aitaamisohjeistukset ovat yksinkertaisesti liian haastavat ja emut tai strutsit menevät minulta muuten vaan yli hilseen.

Sitten näin Facebook-kaverillani kuvia hänen uusista kalkkunoistaan. Yhdessä kuvassa ukkokalkkuna hengaili terassipöydässä ihmisten seurana ja sieltä se idea sitten tuli: Meille on aivan pakko saada kalkkuna!

Kun olin lapsi, meillä oli joskus muutama kalkkuna. En muista millaisia ne olivat luonteeltaan, muistan vain, että ne hengailivat pihassa vapaina ja kun lähistöllä alkoi liikkua maakotka, kohtasivat nämä kalkkunat alapellolla karun lopun. Siihen loppui isäni kalkkunanpito.

Otin yhteyttä luotettavaan ja kokeneeseen kalkkunankasvattajaan, joka lupasi toimittaa minulle farmilleni sopivat kalkkunat. Olin innoissani ja tein asiasta Instagram-päivityksen, että mitäs mieltä ihmiset on niin kuin yleisesti kalkkunoista.

Vastauksia tuli valtavasti ja pakko sanoa, että suurin osa vastaajista suhtautui kalkkunoihin todella kielteisesti. Asenteet täyttivät kaikki rasismin tunnusmerkit sisältäessään muun muassa pelkoa, yleistämistä yhden huonon kokemuksen perusteella ja ennen kaikkea voimakkaita ennakkoluuloja kalkkunoiden ulkonäköä kohtaan.

Olin ihan ihmeissäni, sillä joukossa oli myös muutamia kalkkunoita ja niiden seurallisuutta ylistäviä kommentteja. Samalla olin entistä vakuuttuneempi siitä, että en voi antaa ennakkoluuloilleni valtaa, vaan annan kalkkunoille mahdollisuuden.

Sieltä se sitten tuli: muhkea ja kiiltävä kolmevuotias mustakalkkuna Mooses seuranaan kaksi nuorta pronssikalkkunaa. En muista ollenkaan lapsuuteni kalkkunoista sellaista poseerauskulttuuria kuin mitä tämä Mooses touhuaa.

Se on älyttömän kiltti ja jos se saisi valita, se luultavasti pitäytyisi jatkuvasti hyvinkin lähellä ihmisiä, eli olisi aina siellä missä tapahtuu.

Ja mikä läsnäolo! Se pörhistelee, raahaa siipiään juttelee ja vastaa kun kysytään. Sen pörhentelevä alaruumis yhdistettynä kaljuun, sini-punaiseen ryhmyläiseen päähän on sellainen yhdistelmä, etten voi lakata hämmästelemästä sitä. Sen olemuksesta tulee mieleen yhtä aikaa taisteleva metso, joku Jurassic Parkin sinne tänne juokseva lintulisko ja elämäänsä kyllästynyt yläasteen opettaja.

Mutta ehkäpä se esiintyvä ja narsistinen tapa olla muina kalkkunoina koko ajan paikalla ja esillä onkin se, mikä on tehnyt kalkkunoista muita siipiveikkoja syrjitymmän lajin. Siinä missä kesäkanoja on kohta kaupungit täynnä ja ankanmunat käyvät kaupaksi munanetissä, kalkkunapuolella on vielä hivenen hiljaisempaa.

Me suomalaiset tunnetusti pidämme vaatimattomuutta hyveenä, ja kaiken maailman turhan kotkottajat on ennenkin jätetty omaan arvoonsa. Saattaa siis olla, että ehkä kalkkunoiden itsekorostus on meille hieman vaikea sulattaa. Ja toki, onhan niitä varmasti vihaisiakin yksilöitä, mutta kaikki eivät ole läpimätiä, siitä olen nyt varma.

Mooses lakeijoineen asuu aidattuna, koska koiramme ovat kyllä viehättyneet kalkkunoista, enkä halua aloittaa farmityöpäiviä sillä että, etsin kalkkunoita lähimetsän puista. (Sekin on käsittämätöntä, että ne lentävät niin korkealle!)

Aamulla, kun aloitan eläinten ruokintakierroksen, tuttu kiljahtelu pistää emäntään vauhtia.

Pakko nostaa hattua sellaiselle tuottajalle, jolla on niitä kasvamassa satoja. Siinä ei enää ehdi vastailla jokaiseen rääkäisyyn takaisin.

Olga perheineen asuu maatilalla Iitissä.

Lue lisää

Onko tämä keski-ikäisyyden merkki – käyttekö tekin aikuiskävelyllä?

Eläimellistä maisemanhoitoa – peltojen keskeltä kulkevat kauniit joenpientareet tarvitsevat laiduntajia

Pienin rankkaa ykköseksi Ranskan, keskimmäinen fanittaa Amerikkaa, esikoinen ei oikein osaa sanoa – vaan mikä on äidin mielestä maailman paras maa?

Kuka menee ensimmäisenä? – onko laumasielujen elämä turvallisempaa?