Kolumni

Keskusta ratkaisee hallituksen jatkon

Keskustan puoluekokouksessa on paljon pelissä. Puheenjohtajan lisäksi Oulussa saattaa ratketa myös hallituksen jatko.

Kesän poliittinen draama kohdistuu vahvasti keskustan puheenjohtajakilpaan. Asetelma on outo, koska puolueen puheenjohtaja Katri Kulmuni on ilmoittanut haluavansa pysyä tehtävässään, eikä syyskuun puoluekokoukseen ole vielä ilmaantunut hänelle haastajaa. Silti kuhina keskustan kentällä on kova.

Tiede- ja kulttuuriministeriksi perhevapaaltaan kohta palaava Annika Saarikko pohtii mahdollisuuksiaan puheenjohtajavaalissa, mutta on toistaiseksi pidättynyt kertomasta kantaansa julki.

Kahden pienen lapsen äitinä Saarikko pohtii keskustan puheenjohtajan ja ministerin työn yhteensovittamista perhe-elämään. Jos hän päättää lähteä kansanliikkeen kärkeen, taustatilanne vaikuttaa myös uuden puheenjohtajan ja koko keskustan poliittiseen profiiliin.

Perhepolitiikka, tasa-arvon edistäminen työelämässä ja sen vaatimat muutokset sosiaalipolitiikkaan nousevat takuuvarmasti nykyistä vahvemmin esille keskustan ulostuloissa.

Saarikon tukijoukoissa on, aivan oikein, laskettu naisäänestäjien potentiaalin varaan.

Perhe-elämän ja naisten aseman asiallista vahvistamista korostavalle keskustalle voisi olla uutta kannatusta luvassa erityisesti suhteessa jopa yltiömaskuliinisen leiman itselleen hankkineisiin perussuomalaisiin.

Jos Saarikko päättää lähteä puheenjohtajakisaan mukaan, hänen mahdollisuutensa ovat erinomaiset. Kannattajakunta on Kulmunin tukijoita hivenen liberaalimpaa. Saarikolla on kuitenkin hyvä yhteys myös entisen pääministeri Juha Sipilän lähipiiriin.

Monet Kulmunia tukevat henkilöt ovat puolestaan leimallisesti heitä, jotka Sipilän aikana kokivat joutuneensa ulkokehälle. Myös aluepolitiikka on Kulmunin vahvuus. Kannattajakunnassa Kulmunin katsotaan joutuneen koulutuskohussaan liian yksin.

Silti Kulmunin mahdollisuudet jatkaa hallituspuolueen johdossa ilman omaa ministerinsalkkua ovat huonot. Saarikko ja puolueen muut kokeneet vastuunkantajat valtiovarainministeri Matti Vanhanen, elinkeinoministeri Mika Lintilä, puolustusministeri Antti Kaikkonen sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä eivät sivusta huutelua kaipaa. Hallituspuoluetta pitäisi johtaa hallituksen sisältä.

Tässä onkin Kulmunin selviytymistaistelun mahdollisuus. Oppositiojohtajana hänen mahdollisuutena jatkaa keskustan johdossa olisivat huomattavasti paremmat kuin hallituksen jättäneenä poliitikkona.

Kun Kulmunille etsittiin seuraaja valtiovarainministerin tehtävään kesäkuisena viikonloppuna, puolueen puheenjohtajisto pitkitti valintakokousta vuorokaudella. Yhtenä syynä oli pohdinta siitä, pitäisikö keskustan jättää hallitus.

Koronakriisin ja sen taloudellisten seurausten hoitaminen koettiin kuitenkin niin tärkeinä, ettei hallitusta haluttu kaataa. Myös hallitusohjelma on edelleen keskustalle hyvä ja 11 prosentin kannatuksella uudet vaalitkaan eivät innosta.

Syyskuun puoluekokouksessa keskustan jatko hallituksessa nousee taas esiin. Sen kytkös puoluejohtajan valintaan on tiivis. Myös varapuheenjohtajaehdokkailta tivataan hallituksessa pysymisestä tiukemmin kuin tähän asti.

Keskustan puoluekokouksessa onkin paljon pelissä.

Se saattaa ratkaista pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen jatkon.

Lue lisää

Sähkönsiirtoyhtiöiden tuottoprosentti putoaa lähivuosina – Mika Lintilän mukaan 4 prosentin kieppeille 5,73 prosentista

Monopoli edellyttää tiukkaa valvontaa

Liikenneministeri Timo Harakka väläyttää alueellista bensaveroa – nykyvero epäoikeudenmukainen, mutta kilometriveroon ei voida siirtyä vielä lähivuosina

Parasta mahdollista talouspolitiikkaa on nyt koronan taltuttaminen, Seppo Kääriäinen linjaa