Katiskakalastaja elää herroiksi - Kolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Katiskakalastaja elää herroiksi

Katiskaa kokiessa ei koskaan tiedä, mitä sieltä nousee, mutta yleensä siellä aina jotakin on.

Kemppaisen Hannes, sodankäynyt mies, ei yleensä hätkähtänyt pienistä. Nyt olivat silmät suitsirenkaina. Katiskan sivuverkkoa pitkin kiipesi kitiniikuoret natisten sammakonvärinen rapu. Niitä ei näillä osin Iijoen latva­vesiä ollut nähty kuunaan. ”Piti tuokin nähdä ennen kuin helvettiin lähti!”

Hämmästely jatkui, kun otus pudotettiin mökillä kiehuvaan veteen. Kun punaiseksi helähtänyt rapu sitten suurieleisesti syötiin kolmeen mieheen asian­mukaisten rituaalien siivittämänä, kuusamolaisisäntä ei edelleenkään ollut imponeerattu. Ei lähtenyt raavaan miehen nälkä herrojen herkulla.

Katiskaa kokiessa ei koskaan tiedä, mitä sieltä nousee. Hyvä asia kuitenkin on, että yleensä siellä aina jotakin on. Katiskapyynti on herrasmiesten – tai coolien leidien – hommaa.

Kun virvelikalastaja vispaa vesillä yömyöhään ja verkkoukko soutaa pyydyksilleen kukonlaulun aikaan, katiskakalastaja nukkuu herroiksi ja lähtee kalaan, kun kerkiää. Ei ne kalat sieltä mihinkään karkaa, eivätkä pilaannu, vaikka kokemiskertojen välillä olisi useampikin päivä.

Kala-ansa on siitäkin hyvä pyydys, että kalastaja voi valikoida saaliinsa. Pienet sintit voi päästää elävänä takaisin veteen kasvamaan. Isoistakin otetaan vain ne, jotka kohtuudella ehtii ja jaksaa syödä. Kestävää kalastusta jos mikä.

Ennen jokaisen kalaveden äärellä joku osasi katiskoja tehdä. Se kansanperinne tuntuu kuitenkin hävinneen. En ole vuosiin voinut ostaa paikallista katiskaa, vaikka olisin halunnut. Kuka tietää?

Kalastusliikkeissä ja huoltoasemilla myydään jos jonkinlaista teollisesti valmistettua mertaa, mutta kokemukseni niistä ovat olleet enimmäkseen huonoja. Saa olla vaikka millainen maailmanmestarikatiska, mutta kun sen heittää karin kylkeen, saaliina on vain pohjakasveja tai joskus se rapu.

Kaikista kamalimpia ovat mallit, jotka pitää itse yrittää koota. Olen repinut sormeni verille yrittäessäni sitoa teräväreunaisia elementtejä yhteen neulanterävällä rautalangalla. Abstrakti lopputuote sopisi paremmin navetan vintille kesätaidenäyttelyyn kuin järveen.

Hyväkin katiska vaatii myös viritystä. Kymmenien vuosien kalastuksen jälkeenkin minulle on edelleen mysteeri, miten leveäksi nielu pitää sommitella, jotta kalat pääsevät sisään mutta eivät ulos. Saalismäärien perusteella epäilen vahvasti, että ulos livahtaa enemmän kaloja kuin jää sisälle odottamaan savustuspönttöön pääsyä.

Olisko sittenkin varta vasten kesämökkikäyttöön suunniteltu, taskukokoinen ydinräjähde varmempi kalastusväline?

Lue lisää

Kunnat voisivat palkata hylkeenmetsästäjiä

Suomeen istutetaan tänä vuonna 129 000 gramman painoista ankeriaanpoikasta

Lähes joka kolmas suomalainen harrastaa kalastusta – muista ennen kalaan lähtöä nämä

Kalastus ja hylkeet runtelevat Tornionjoen lohia – kalastusoppaan törkeäksi pyyntimuodoksi kutsuma punttiperhostelu haavoittaa kaloja