Mikä on käypä hinta suojelualuekaupoissa? - Kolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Mikä on käypä hinta suojelualuekaupoissa?

Miten paljon pitäisi maksaa palaneesta metsästä? Sen metsätaloudellinen arvo on romahtanut, mutta suojeluarvo kasvanut.

Kun viranomaiset lunastavat paloalueita tai vanhaa, runsaasti lahoa puuta sisältäviä metsiä suojelualueiksi, he sanovat maksavansa käyvän hinnan.

Tavallisesti käypä hinta määräytyy markkinoilla. Jos joku haluaa jotakin aivan erityisesti, hän on valmis maksamaan siitä enemmän kuin toiset samaa kohdetta hamuavat; sitä enemmän, mitä paremmin kohde vastaa toiveita.

Näin ei kuitenkaan ole luonnonsuojelualuekaupoissa. Valtio haluaa suojeluun erityisesti huonokuntoisia, vanhoja ja ränsistyneitä puita ja lahopuuta, joissa ötökät ja sienet viihtyvät, mutta ei halua maksaa niistä. Sen sijaan se maksaa kuten mikä tahansa puun ostaja eniten hyvälaatuisesta tukista. Se tarkoittaa, että he ovat valmiita maksamaan saman hinnan kuin kaupalliset puun ostajatkin, jotka käyttäisivät vain tuoreen puun ja joille lahopuu on vain kiusa.

”Kun maanomistaja myy omistamansa alueen valtiolle, hän saa alueesta niin sanotun käyvän hinnan mukaisen korvauksen. Hinnan arvioimiseen käytetään markkinoilta saatavia kauppahintatilastoja ja puun hintatilastoja.” Näin ympäristöministeriö määrittelee hinnoittelun.

Metsonpolku.fi sivustolla on esimerkki 5 hehtaarin palstan hinnoittelusta. Puuston arvo määritellään aivan kuin se myytäisiin metsäyhtiölle – eri puutavaralajit erikseen, yhteisarvo 45 202 €, maapohja yhteensä 2000 euroa – ja näiden yhteissummasta vähennetään kokonaisarvon korjauksena 20 prosenttia. Kuolleesta puusta ja muista mahdollisista monimuotoisuusarvoista ei puhuta mitään, vaikka niitähän tässä pitäisi olla ostamassa!

Näin paloalueiden ja muiden tuhoalueiden hinta jää niin alhaiseksi, ettei kauppoja synny. Paloalueen metsänomistajan kannattaa tehdä puut itselleen polttopuiksi tai myydä energiapuuksi lämpölaitoksille. Sen jälkeen hän perustaa siihen uuden metsän.

Normaalissa tilakaupassa kokonaisarvon korjaus perustuu siihen, että osa puustosta on sellaista tai sellaisessa paikassa, ettei sitä hakkuussa korjattaisi: säästöpuita, rantapuita tai kasvaa metsälain 10 § erityisen arvokkaissa elinympäristöissä, soilla tai louhikoissa. Kokonaisarvon korjaus ei ole kiinteä summa, vaan siitä neuvotellaan erikseen kunkin kaupan yhteydessä.

Mutta mitä kauppahintaa vähentävä kokonaisarvon korjaus tekee luonnonsuojelualuekaupoissa? Suojelualueilla joka ikinen risu ja lahopuu kelpaa elinympäristöksi jollekin lajille. Kokonaisarvon korjauksen pitäisi kasvattaa kauppasummaa, ei heikentää sitä! Lisäarvoa pitäisi saada uhanalaisista lajeista ja erilaisten elinympäristöjen moninaisuudesta.

Aikaisemmin maita suojeluun ostettaessa hintaan laskettiin sekä elävä että kuollut puuaines. Myyjä oli tyytyväinen ja suojeluun saatiin juuri sellaisia alueita kuin haluttiin. Metsäyhtiöt usein jopa kertoivat heille tarjolle tulleista kohteista, joissa lahopuuta oli niin paljon, että myyjä saisi valtiolta paremman hinnan kuin vain elävästä puusta maksavilta metsäfirmoilta. Nyt tilanne on siis se, että taloudellisesti on voi olla edullisempaa myydä puutavara yhtiölle kuin valtiolle suojeltavaksi. Joskus näkee uudistusaloja, joilla seisoo kymmeniä keloja ja järeätä maapuutakin kellottaa pitkin poikin kymmenittäin. Kohde olisi ollut mitä sopivin suojelualueeksi!

Luonnonsuojelualueen hankintahinta ei siis lainkaan kuvasta alueen luonnon merkitystä vaan elävän puuston arvoa. Pitäisikö Ateneumin maksaa tauluista neliöhinta ja kuvapatsaista kilohinta riippumatta niiden taiteellisesta arvosta?

Kirjoittaja on luontokirjailija Savitaipaleelta

Paloalueen metsänomistajan kannattaa tehdä puut itselleen polttopuiksi tai myydä energiapuuksi lämpölaitoksille.

Lue lisää

Kotoisin jostakin päin Itä-Suomea

Kevyttä kesälukemista

Kuoppaisia maanteitä ja veronkorotuksia

Positiivisiin ajatuksiin kannattaa keskittyä, kunhan muistaa, että elämän kuuluu myös tuntua