Kolumni

Kaikkialla tuntuu kuin olisi kotona

"Olenko juureton vai ovatko juuret sittenkin mielentila?", pohtii toimittaja Eija Mansikkamäki.

”Minähän voisin vaikka muuttaa tänne!”

Perhe tuntee tämän lausahdukseni niin hyvin, että osaa jo odottaa sitä missä vain.

Paikka kuin paikka alkaa näet tuntua jo pienen oleskelun jälkeen niin mukavan tutulta, että voisin kuvitella viettäväni siellä pidemmänkin pätkän elämääni. Selityksenä voi tietenkin olla rento lomafiilis ja osin ehkä ammatin tuoma nopea hahmotuskyky: kun on löytänyt mukavan pedin, hyvän ruokakaupan, kahvilan ja miellyttävät kävelyreitit, mitäpä sitä ihminen muuta kaipaakaan? Tavaraakin on usein mukana niin vähän, etteivät järjestely- ja siivouspuuhat ahdista.

Olen muuttanut elämässäni oikeaa kotia vain kolmesti ja päälle pari kertaa väliaikaisesti opiskeluaikana ja yhden kerran työn perässä ulkomaille. Mutta mielikuvitusmuuttoja on kertynyt paljon enemmän: veneeseen, matkailuautoon, mökille, kerrostaloon, rähjäiseen omakotitaloon, maalle, saareen, metropoliin, Ruotsiin, Espanjaan, Unkariin. Usein tuntuu, ettei pois ole mikään kiire, että voisi jäädä loppuelämäksi.

Ilmiö hämmästyttää, sillä ihmisellähän pitäisi olla koti, jonne kaivata ja juuret, joita vaalia. Olenko juureton? Vai ovatko juuret sittenkin mielentila?

Synnyinkodin lattian narina, lapsuuden pihaleikit, omenapuu ja sinapinkeltaiset kahvikupit. Tutut naapurit, kaupan täti ja kirjaston tuoksu. Näihinhän liittyy mukavaa muistojen kultaamaa raukeutta, ja kun saman tunnelman saavuttaa vaikka kuinka kaukana kotoa, tuntee olevansa juurillaan.

Vai onko niin, että juuret ja tunne tähän maailmaan kuulumisesta vahvistuu, kun vaihtaa välillä maisemaa? Kun löytää tai luo pikkuhiljaa jotakin kotoa tuttua?

Olen miettinyt tätä, kun olen kotoisin poikkeuksellisen vankasti yhdeltä paikkakunnalta, Keravalta. Tästä kerroinkin viime vuonna. Sieltäkin voi ihan olla kotoisin eikä vain satunnainen junantuoma, peräti jo kolmannessa polvessa. Nykykeravalaisen isovanhemmat voivat olla entisen Keravan kartanon karjakko ja muonamies.

Vahvat juuret minullakin siis on, ja joko niiden vuoksi tai niistä huolimatta olen rakentanut taloni synnyinkaupunkiini.

Muutama vuosi sitten virisi tarve löytää uusia juuria, kun aloin mökkeillä tätini jäljissä täysin vieraassa paikassa. Alun tunteettomuus vaihtui pian valtavaan hellyyteen ja tiedonjanoon seudun historiasta ja nykyisestä elämänmenosta. Oikein tunsin, kuinka juuret alkoivat kasvaa mökkirannan kivikkoon, sillä multaa siellä ei ole. Yhden palan tuota juurta menin ja irrotin, kun raahasin ison kiven tätini haudalle. Paasi yhdistää nyt juuristoamme.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

MT:n toimittajat kertovat kesämaanantaisin juuristaan.

Lue myös:

Kyllä, olen kotoisin Keravalta

Kirjoittaja on MT:n toimittaja. MT:n toimittajat kertovat kesämaanantaisin juuristaan.

”Olenko juureton? Vai ovatko juuret sittenkin mielentila?”

Lue lisää

Kysymykseen syntymäpaikastani vastaan leikilläni, että se on "likainen salaisuus"

Kotoisin jostakin päin Itä-Suomea

Lahesta vaan ei henkisesti Hämeestä

Perin juurin monen polven turkulainen