Karhunmetsästyksessä mahtijahdin rajapyykki ylittyy tänä vuonna kirkkaasti - Kolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Karhunmetsästyksessä mahtijahdin rajapyykki ylittyy tänä vuonna kirkkaasti

Tänä vuonna saa ampua yhteensä 384 karhua.

Vuonna 2018 MTV uutisoi Pohjois-Karjalan karhunmetsästyksestä ja käytti jahdista nimitystä mahtijahti. Silloin koko maan suurin sallittu saalismäärä oli 355 karhua. Viime vuonna suurin sallittu saalismäärä oli 313 karhua.

Tänä vuonna saa ampua yhteensä 384 karhua. Mahtijahdin raja ylittyy siis kirkkaasti.

Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan karhuja on ennen syksyn jahtia 2 300–2 500 yksilöä. Vuoden 2019 karhunmetsästyskauden vaikutukset eivät vielä näy tässä arviossa, vaan arviossa näkyvät mahtijahtivuoden 2018 vaikutukset.

Karhunmetsästys herättää valtavaa kiinnostusta sekä metsästäjien että muiden ihmisten keskuudessa. Metsän kuningas on metsän kuningas.

Saalismäärät huomioiden, karhujahti ei juuri saa kriitiikkiä osakseen. Toki karhuasetuksesta lausuntonsa jättäneistä luonnonsuojeluyhdistyksistä Luonto-Liitto ja Luonnonsuojeluliitto Tapiolta kritisoivat saaliskiintiötä liian suureksi.

Mutta minkäs teet, voisi joku kannanarvioinnin tai kannanhoidollisen metsästyksen parissa työskentelevä todeta. Tämän vuoden arvioitu pentutuotto on 438 karhua. Toisin sanoen suurimman sallitun saalismäärän verotuksen jälkeen pentutuottoa jää jäljelle vielä 54 karhun verran.

Toki on huomattava, että pennulliset naaraat ja alle 1-vuotiaat pennut ovat metsästykseltä rauhoitettuja.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomen karhukanta pysyy nykyisen suuruisena, kun koko maan metsästysverotus on 16 prosenttia. Käytännössä poronhoitoalueella verotus on rankempaa ja muualla kuin poronhoitoalueella verotus on esitetyllä lupamäärällä 13.

Sen lisäksi, että Luonto-Liitto kritisoi suurta poikkeuslupamäärää, se esitti, että ajavien koirien käyttö kiellettäisiin karhunmetsästyksessä ja koiramäärä rajattaisiin yhteen irti olevaan koiraan. Liiton mukaan koirien koulutus elävillä karhuilla on myös kyseenalaista.

Minulla ei ole kokemusta karhunmetsästyksestä tai syvällistä tietämystä karhunmetsästyksessä toimivista koirista, mutta tokko meillä kovin monessa jahtiporukassa käytetään edes kahta koiraa kerrallaan irti, useammasta puhumattakaan.

Mutta sen ymmärrän, että uusia karhunmetsästyksessä toimivia koiria ei saada kuin harjoituttamalla ja testaamalla koirien ominaisuuksia elävällä karhulla. Ja seuruejahtitilanne ei ole sovelias hetki testailuun.

Kirjoittaja on MT:n erätoimittaja.

Lue lisää

Karhu ja juna törmäsivät toisiinsa Lieksassa

Valkoposkihanhien syöminen olisi voitu sallia, sillä lintudirektiivi ei sitä MMM:n virkamiehen mukaan estä – "Hävittämisvaatimus on kansallinen ratkaisu"

Poliisi epäili törkeää metsästysrikosta – tutkimus paljasti, että pienikokoinen karhu ei ollut rauhoitettu alle vuoden ikäinen pentu, vaan vuosikas erauspentu

Valkoposkihanhien ampuminen ei ole metsästystä – maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa ei tarvita, vain poikkeusluvan saaneen viljelijän lupa