MT Jättinumero: MT.FI-sivuston kaikki artikkelit saatavilla 30.10.-1.11. ilman lukurajoituksia
Kolumni

Kaikki sallittua, kun tavoite on liikunnan ilo

Ylenkatseella voi pilata monelta muulta oivallisen mahdollisuuden päästä vauhdikkaan liikunnan pariin.

Neljä vuotta sitten olin niin rapakunnossa, että työmatkalla kävelty pieni ylämäki hengästytti. Päivän suoritus oli jo siinä, että selvisi töihin ja sieltä kotiin. Selkää särki joka ikinen päivä. Pikkulapsiarjen keskellä omasta itsestä huolehtiminen oli jäänyt kaiken muun alle.

Oman peilikuvan näkeminen itketti. Ulospääsyä ei tuntunut olevan.

Olen monta kertaa yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni, lähtenyt liikkeelle ja saanut hyvän alunkin aikaiseksi – mutta sitten tulee taas se kuuluisa jokin. Hyvä alku tyssää. Huomaa olevansa kehässä, joka vie vain alaspäin.

Meillä keski-ikäisillä tulee väistämättä vastaan hetki, että on pakko katsoa peiliin. Tarvitsenko tosiaan kipulääkkeitä, jotta saan nukuttua? Huolehdinko riittävästi itsestäni, että minulla on edessä mahdollisimman terve vanhuus? Jos jatkan tällä radalla, tuleeko edes vanhuutta?

Lasten takia tulee tehtyä kaikenlaista suurta. Minä tajusin, että lapset ansaitsevat terveen, vahvan ja hyväntuulisen äidin, joka jaksaa tehdä heidän kanssaan asioita. Ei marttyyriäitiä, joka uhrautuu yhä uudestaan ja uudestaan.

Otin jälleen kerran itseäni niskasta kiinni. Lähdin liikkeelle. Ja hankin apua. Yksin en olisi selvinnyt.

Järjestin arkeeni joka viikolle ajan, jolloin minun oli pakko irrottautua muusta. Siitä tuli minun ikioma aikani. Tai no, kahdenkeskinen aika personal trainer Mirellan kanssa. Kun minua odotti joku joka viikko, kysyi kuulumiset ja kuunteli muutkin murheeni, innostuin tekemään pikku hiljaa muutakin.

Vaikka matkaa on edessä loppuelämän verran, muutos on ollut jo valtava. Kun olo ei ole aina tukala ja kipuinen, on helppo hymyillä ja löytää arjesta muitakin hyviä juttuja.

Sitten tuli se kuuluisa tauti, joka pysähdytti koko maailman. Niin myös minut. Totaalisesti.

Kun olin tehnyt pari kuukautta etätöitä, puhelimen terveysäppi kertoi askelia kertyvän päivässä surkeat parituhatta. Selkä alkoi taas kipeytyä. Oli pakko katsoa taas peiliin ja miettiä, miten järjestän arkeni.

Onneksi niskasta itsensä kiinni ottaminen oli tällä kertaa helpompaa. Kymmenentuhatta askelta päivässä oli selkeä tavoite. Keksin myös uuden jutun, josta löysin liikunnan ilon. Sähköpyöräilyn.

Jostain kumman syystä moni pyöräilyä harrastava ja itsensä urheilijaksi mieltävä toteaa ensi töikseen sähköpyöristä, että ne ovat huijausta. Sehän on kuin mopolla ajaisi. Moottori tekee työt, kuski ohjaa. Eihän sinä tule edes hiki.

Veren maku suussa liikkumisesta nauttiville sähköpyörä on tosiaan täysin väärä valinta.

Mutta kannattaisi silti vaikka kokeilla ennen kuin julistaa mielipiteitä. Voin vakuuttaa, että sähköpyörän kanssa saa hyvän treenin aikaiseksi. Myös se kovakuntoiseksi itsensä mieltävä. Jos osaa.

Ylenkatseella voi pilata monelta muulta oivallisen mahdollisuuden päästä vauhdikkaan liikunnan pariin.

Minun kaltaisilleni istumatyötä tekeville ja painonsa kanssa vuosia taistelleille sähköpyörä on mitä mainioin mahdollisuus löytää uudenlainen vaihde liikkumiseen. Lenkit pitenevät kuin salaa. Kun sykealueen saa pidettyä aerobisena ja treeniä pystyy jatkamaan yli tunnin, kunto nousee.

Ylenkatsojille voin vain todeta: Kun kyse on keski-ikäisen naisen loppuelämästä, kaikki keinot ovat sallittuja. Jos liikunnan ilo löytyy sähköpyörän satulassa, se ei ole muilta pois. Iloitsen jokaisesta terveestä päivästä ja selkäkivuttomasta yöstä.

Uutispäällikkö on maksanut sähköpyöränsä ihan itse.

Lue lisää

Metsäinen piha parantaa tutkitusti lasten immuunijärjestelmää: "Kaupan päälle lapset saavat paremman motoriikan, keskittymiskyvyn ja hyvän luontosuhteen"

Yle: Opiskelijoiden juhlissa Vaasassa satoja koronalle altistuneita

Musiikki lievittää monien sairauksien oireita – "Oma mielimusiikki on parasta hoitoa"

BBC: Mies kuoli syötyään liikaa lakritsia