Kysymykseen syntymäpaikastani vastaan leikilläni, että se on "likainen salaisuus" - Kolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Kysymykseen syntymäpaikastani vastaan leikilläni, että se on "likainen salaisuus"

Olen monesti ollut hieman kateellinen niille, joilla on vahvat juuret pienellä paikkakunnalla.

Kysymykseen "Missä haaveilet joskus asuvasi?" ei kukaan vastaa "Vantaalla". Vantaasta tulee mieleen epämääräiset lähiöt ja köyhäily Espoon kyljessä. Flamingo ja Korson Räkkärimarket.

Kun minulta kysytään, missä olen syntynyt, vastaan leikilläni, että likainen salaisuuteni on vantaalaisuus. Olen asunut ja viihtynyt siellä viisi ensimmäistä elinvuottani.

En siispä ole paljasjalkainen helsinkiläinen, vaikka tarhat ja koulut on käyty Helsingin Munkkivuoressa ja aikuisena asuinsija löytyi Kalliosta.

Isäni on kotoisin Pohjois-Karjalasta Tohmajärveltä ja äitini Pohjois-Pohjanmaalta Pudasjärveltä (jonka sotken Padasjokeen). Minussa yhdistyy kimara vähän joka sortin kulttuuria ja puhetyyliä. Äitini äidiltä on imeytynyt värikäs puhetapa, jossa ei pelkästään soiteta puhelimella, vaan soittaa ryllyytetään. Sieltä olen myös oppinut rakkauden talkkunapuuroon, kuivaporoon ja leipäjuustoon, jota kuuluu murustella kahviin.

Mie-murre on kuitenkin tutuin, koska lapsuuden kesiä tuli vietettyä Kiteellä isäni vanhempien luona. Siellä leivottiin pyörösiä, lanttukukkoa ja hauduteltiin karjalanpaistia. Käytiin hillasoilla ja ukin kanssa koluttiin kaatopaikkoja, joista 80-luvulla löytyi vaikka mitä. Jopa ensimmäinen tietokoneeni Spectrum.

Munkkivuoren lähiössä elimme rikkaiden munkkiniemeläisten kyljessä. Moottoritiesiltaa harvoin ylitettiin "paremmalle puolelle". Ala-asteen jälkeen koitti loikka Munkkiniemen yläasteelle. Tunsimme itsemme rupusakiksi kirppisvaatteissamme ja grunge-tyylissämme. Ennakkoluuloja oli puolin toisin, mutta hyvin porukka lopulta sekoittui ja ystävystyi.

Munkkivuoren lapsuudenkaverit, noin kymmenen tytön kööri, on pysynyt tiiviinä. Nykyään me nelikymppiset kokoonnumme brunssille, illallistamme ravintoloissa, juhlimme merkkipäiviä ja olemme toistemme lasten kummeja. Tiivis yhteydenpito on mahdollista, koska kukaan ei ole muuttanut Helsingistä pois. Ei edes Espooseen tai sinne huitsin Vantaalle.

Olen monesti ollut hieman kateellinen niille, joilla on vahvat juuret pienellä paikkakunnalla. Millaista olisi ollut muuttaa opiskelemaan isompaan kaupunkiin? Miltä tuntuisi kesälomalla vetäytyä lapsuudenmaisemiin nostalgisoimaan?

Muistan kerran kahvihuoneessa, kun työkaverit jälleen vitsailivat toistensa syntyperästä: hidas hämäläinen, kiero savolainen ja satakuntalainen, joka joku päivä kuolee tulematta huumorintajuihinsa. Kysyin, millainen minä sitten olen helsinkiläisenä (vantaalaisena)? Laskeutui hiljaisuus ja joku tokaisi "te helsinkiläiset nyt olette semmoisia itsekeskeisiä". Kiva.

Ps. Jos pitäisi valita Espoon ja Vantaan välillä, valitsisin ehdottomasti Vantaan. Kaikessa rosoisuudessaan se on kiinnostavampi ja sielukkaampi kuin uudenkarhea Espoo.

Sitä paitsi Vantaa on Suomen portti maailmalle.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja. Kolumnisarjassa MT:n toimittajat kertovat juuristaan.

Lue lisää

Kaikkialla tuntuu kuin olisi kotona

Kotoisin jostakin päin Itä-Suomea

Lahesta vaan ei henkisesti Hämeestä

Perin juurin monen polven turkulainen