Korona muuttaa suhdetta metsään - Kolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Korona muuttaa suhdetta metsään

Monissa maissa metsät nähdään ainoastaan suojel­tavina, mutta nyt olisi aika lisätä ymmärrystä metsien vastuullisesta käytöstä osana suojelua.

Koronapandemia on vaikuttanut elämän kaikkiin osa-alueisiin ruuantuotannosta kauppaan, markkinoihin, toimeentuloon ja ravitsemukseen. Jo kriisin alkuaikana metsätuotteet ovat olleet eturintamassa näkyvästi tarjoamalla hengityssuojaimia, biomassaa energiaksi, etanolia puhdistukseen ja pakkauksia elintarvikkeisiin.

Metsäsektorilla on tilaisuus toimia keskeisessä roolissa myös elvytyssuunnitelmissa, kun yhteiskuntaa rakennetaan takaisin. Viimeistään nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus korvata fossiilisiin polttoaineisiin perustuvat tuotteet uusiutuvilla.

Pandemia muuttaa kuluttajien asenteita ja käyttäytymistä ja mahdollistaa nopeiden muutosten tekemisen myös yhteiskunnan järjestelmiin.

Maailmankuulu konsulttiyhtiö McKinsey selvitti kuluttajien suhdetta kestävyyteen koronapandemian aikana. Kaksi kolmasosaa tutkituista totesi, että ilmastonmuutokseen kohdistuvien vaikutusten rajoittaminen on nyt entistä tärkeämpää. Valtaosa vastaajista ajatteli, että saastuttamisen vähentämiseen olisi kiinnitettävä enemmän huomiota.

Käytännössä kuluttajat ovat jo alkaneet muuttaa käyttäytymistään. Kyselyyn vastanneista kuluttajista 57 prosenttia on tehnyt merkittäviä muutoksia elämän­tapaansa. Yli 60 prosenttia ilmoitti alkaneensa kierrättää ja ostaa tuotteita ympäristöystävällisissä pakkauksissa.

Tämä kertoo siitä, että nyt on tilaisuus saada kestävä puu vaihtoehdoksi fossiiliperäisille tuotteille ja samalla edistää vireän biotalouden luomista.

Maailmalla kasvava yhteiskunnan kestävän uudelleenrakentamisen #buildbackbetter-liike nostaa metsien käyttöä ratkaisuksi globaaliin ilmastonmuutokseen ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa.

Monissa maissa metsät nähdään ainoastaan suojel­tavina. Haasteena on muuttaa tätä syvälle ulottuvaa ajattelutapaa ja lisätä ymmärrystä metsien vastuullisesta käytöstä osana suojelua.

Vanha viestinnässäkin käytetty viisaus sanoo, että fakta on faktaa mutta käsitys on todellisuutta. Todellisten markkinaerojen luominen kestävien puutuotteiden eduksi riippuu siitä, ovatko kuluttajat tunnistaneet, että metsien tuhoamisen sijaan puu­tuotteet edistävät metsien ja ekosysteemien terveyttä ja vähentävät samalla hiilidioksidipäästöjä.

Tiede ja innovaatiot siirtävät sen rajoja, mitä me voimme tehdä kestävästi käytetyn metsän tuotteilla vaikkapa lääketieteessä. Metsäsektorin on oltava sen toiminnan ytimessä, jolla rakennetaan yhteiskuntaa takaisin paremmin, ihmisten ja planeetan hyödyksi.

Tästä kehityksestä pitää myös osata viestiä. Meillä on upea mahdollisuus kertoa ihmisille voimakas tarina ratkaisuista, ajatella kehityspolkujamme uudelleen, pienentää hiilijalanjälkeämme ja käsitellä yhdessä talout­ta, biologista monimuotoisuutta ja ilmaston­muutosta koskevia kriisejä.

Tämä on välttämätöntä niin etulinjassa taistelussa viruksen torjunnassa kuin yhteiskunnan uudelleen­rakennuksessakin.

Kirjoittaja on Suomen Metsäyhdistyksen kansainvälisen viestinnän päällikkö.

Lue lisää

Korona siirtää uuden auton hankintapäätöksiä – käytettyjen kauppa käy silti hyvin

Korona peruutti halloween-juhlat – viljelijällä käsissään 30 000 myymätöntä kurpitsaa

"Suhteessa siihen kriisiin, joka odotti nurkan takana, onnistuimme loppujen lopuksi hyvin", MTK:n Marko Mäki-Hakola summaa kuluneen kesän kausityövoimatilanteen

Suomessa 59 uutta koronatartuntaa – ei uusia kuolemantapauksia maanantain jälkeen