Ensiluokkaista ajatuksenjuoksua - Kolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Ensiluokkaista ajatuksenjuoksua

Ekaluokkalainen kuulee ohjeista ne osat, jotka sattuu kuulemaan. Mitä sen jälkeen tapahtuu, on vanhemmille arvoitus.

Aika tarkalleen kuukausi sitten pidättelin kyyneleitä lähikoulun pihalla. Esikoinen oli varttunut silmänräpäyksessä vauvasta melkein seitsemänvuotiaaksi koululaiseksi.

Koulun aloitus koronapandemian keskellä tuntui paitsi liikuttavalta myös hämmentävältä. Lapsia tai vanhempia ei ollut kutsuttu tutustumaan kouluun etukäteen. Ensimmäisenä koulupäivänä opettaja keräsi lapset pihalta luokkaan, vanhemmille ei tervetulopuheita pidetty.

Sittemmin opettaja on osoittautunut miellyttäväksi ja asiansa osaavaksi tyypiksi. Vanhempainilta pidettiin Teamsissä. Epäselvää on edelleen, miten yhdysluokan arki rullaa, mutta ilmeisesti niin eka-, toka- kuin kolmasluokkalaisetkin viihtyvät ja kai myös oppivat jotain.

Oikeastaan tunnen kiitollisuutta koronaa kohtaan. Koska etätyöt jatkuvat, pystyn aamuisin vahtimaan, että lapsi lähtee kouluun siihen aikaan kuin pitää ja pakkaa oikeat tarvikkeet mukaansa.

Vaikka kuvittelin meidän valmistautuneen koulun alkamiseen hyvin, yllätyksiä on riittänyt. Ekaluokkalainen kuulee ohjeista ne osat, jotka sattuu kuulemaan. Mitä sen jälkeen tapahtuu, on vanhemmille arvoitus.

Selväksi on kuitenkin tullut, että opettaja on paljon suurempi auktoriteetti kuin vanhempi. Jos äiti käskee lasta tuomaan läksykirjat kotiin, lapsi ei niitä tuo, ellei myös opettaja käske.

Ehkä koko kotitehtävien konsepti oli koululaiselle alussa epäselvä. Vanhempia taas hämmensi, että kaikki viikon läksyt annetaan maanantaina ja tarkistetaan perjantaina.

Nerokkaassa Wilma-viestintäsovelluksessa käskytin opettajaa käskyttämään ekaluokkalaisia pakkaamaan koulukirjat reppuihinsa. Sen jälkeen homma on toiminut mukavasti.

Ekaluokkalainen on myös osoittautunut yllättävän nokkelaksi – aina tiettyyn pisteeseen asti.

Aikuinen kuvittelee, että lapsi kävelee iltapäiväkerhosta suoraan kotiin. Mutta koululainenpa laskeekin, että jos hän saa lähteä kerhosta aikaisintaan kolmelta ja kotiin pitää tulla viimeistään puoli viideltä, välissä ehtii käydä leikkimässä muualla. Ja mitäpä turhaan tällä tiedolla vanhempia vaivaamaan!

Ongelmia tulee vasta, jos leikkiessään unohtaa katsoa kelloa ja se lipsahtaa huomaamatta melkein viiteen. Silloin lastaan iltapäiväkerhopaikalta jo etsivä vanhempi soittaa tälle. Äänet ovat onneksi unohtuneet puhelimeen päälle koko koulupäiväksi, joten lapsi vastaa.

Tavallisesti koulupäivää varten vaiennettu puhelin unohtuu äänettömään tilaan koko illaksi.

Kolmas havainto syksyltä on, että kellonaikoja ei voi osata koskaan liian hyvin.

Lapsemme sai vanhanmallisen kännykän, koska mielestämme ekaluokkalaisen on parempi leikkiä oikeasti kuin pelata älypuhelimella. Mutta vanhanmallinen puhelinpa näyttää kellonajat digitaalisina, kun lapsi on opetellut ne seinäkellosta. On hänellä rannekellokin, mutta useimmiten se on muualla kuin kädessä.

Niinpä olen alkanut pitää päivittäin opetusvartin, jossa käymme läpi kellonaikoja eri muodoissaan.

Ongelmia on ollut nimittäin myös kouluun mentäessä. Luokkakaveri olisi tarkoitus tavata koulumatkan varrella, mutta aina tätä ei heti näy. Jos silloin karkaa tapaamispaikalta yksin kohti koulua, sama hätä iskee luokkakaveriin pari minuuttia myöhemmin.

Lue lisää

Korona voi muuttaa myös tulevien ekaluokkalaisten kouluun tutustumista – asiantuntija suosittelee aloittamaan koulumatkan harjoittelun jo nyt ja kertoo, miten harjoittelu kannattaa tehdä

Kasin koulupäivät ovat parasta pikkukoululaiselle

Ensimmäistä kertaa itsenäisesti matkaan

Trafi vinkkaa: Näin koulutiestä saadaan turvallinen