Kolumni

Päihteet nappaavat ihmisen kuin katiska

Alkoholistin ja narkomaanin elämä on kaukana glamourista, kirjoittaa Salla Autere.

Diakoniapappina toimiessani olen huomannut kuinka monien ihmisten kohtalona on kärsiä päihderiippuvuudesta. Monet päihderiippuvaiset kykenevät selviämään arjessa, pystyvät käymään töissä ja huolehtimaan, että laskut tulevat maksetuiksi.

Yhä suuremmissa määrin päihteet vievät kuitenkin kaiken elämänhallinnan. Kun töihin menee päihtyneenä tai vuokran jättää maksamatta tarpeeksi monta kertaa, niin pian huomaakin olevansa rahaton ja koditon.

Erityisen kauhistustuttavaa on huomata kuinka nykypäivän päihderiippuvaiset ei olekaan enää vain aikuisia ihmisiä, vaan yhä nuoremmat joutuvat tähän ansaan. Ala-aste ikäiset juovat kaljaa, teini-iässä kokeillaan huumeita ja siinä aikuisuuden kynnyksellä ovatkin jo kaikki pelimerkit hukassa. Poliisin tietojen mukaan jopa alle kymmenenvuotiaita suonensisäisten huumeiden käyttäjiä löytyy Suomesta.

Ja kuinka monia lapsia asuukaan kodeissa, joissa vanhempien suurin huomio menee viinaan ja huumeisiin sekä rikoksiin joilla päihteet kustannetaan, samalla kun kotona odottaisi nälkäisiä, likaisia lapsia, jotka kaipaisivat turvallista kasvuympäristöä.

Samaan aikaan saamme lehdistä lukea huumekauppiaiden nopeista autoista, timanttirannekelloista, loistokkaasta elämästä Espanjassa.

Alkoholistin ja narkomaanin elämä on kaukana glamourista. Se on jatkuvaa pelkoa, huonoa oloa ja yksinäisyyttä.

Vaikka yhdellekään alkoholistille ei ole väkisin suuhun kaadettu sitä ensimmäistä juomaa, eikä huumeidenkäyttäjää ole kukaan vasten hänen tahtoaan piikittänyt, on tärkeää, että heitä pyritään silti auttamaan. Kukaan ei ole tahallaan alkanut narkkariksi. Päihteet ovat kuin katiska, jonne kala vahingossa ui, arvaamatta että sieltä ei ole helppo päästä pois.

Kaiken sen ankeuden keskellä mitä päihteet tuottaa, iloitsen kuitenkin siitä, että kirkko pyrkii auttamaan. Seurakunnat tarjoavat ilmaista lämmintä ruokaa, puhtaita vaatteita, kuuntelijaa ja myös apua käytännön toimissa. Heissäkin meidän tulee nähdä itse Jumalan luoma ihme, joka ansaitsee rakkautemme ja huolenpitomme.

Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat seurakuntapastori Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, piispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja kirkollisen työn koordinaattori Anni Takko.

Lue lisää

Puutarhapuuhailu sopii vapaaseen tuumailuun – rönsykasvut pois

Kunnon talvi katoaa ja ruokajonot pitenevät – mistä voi löytää iloa elämään?

Väkivallalla ja sen videoinnilla voidaan tavoitella julkisuutta – vanhemmat eivät pysty kontrolloimaan kaikkea, mutta ajan ilmiöistä on syytä olla perillä

Tarkkaamossa oli kaksi ruutua: toisessa näkyivät liekehtivät pilvenpiirtäjät, toisessa vauvan sydänkäyrä – tällaiseen maailmaan lapsi oli tulossa