Kolumni

Kuinka konemieheksi tullaan? – Jostain käsittämättömästä syystä (siis näillä geeneillä!) kuopuksesta on kehkeytynyt synnynnäinen konemies

Tai siis konehenkilöoletetuksi, pitänee sanoa. Minusta olisi kiva olla konehenkilö. Sellainen, joka rassaa moottoria näpit rasvassa ja pyörittää rattia taidokkaasti.

Olen yrittänyt, mutta peräkärry ei minua tottele peruutustilanteissa enkä edes huomaa, jos ajamani kone on epäkunnossa. Jalkani ei meinaa ylettyä Jontikan polkimille vaan joudun istumaan valahtaneessa asennossa balettinilkan ukkovarvas krampaten.

Jostain käsittämättömästä syystä (siis näillä geeneillä!) kuopuksesta on kehkeytynyt synnynnäinen konemies. Olen miettinyt, mitä olen tehnyt oikein vai onko kyseessä sisäsyntyinen ominaisuus tai sattumankauppa. Mielestäni konehenkilöksi kasvetaan jotakuinkin näin:

Ensiksi tarvitaan iso annos intohimoa. Jo hyvin pienestä pitäen kuopuksemme on osoittanut syvää kiinnostusta maatalouskoneisiin. Hän tunnistaa jo kaukaa kiirivästä äänestä minkä merkkinen traktori pihaa lähestyy. Kolme–neljävuotiaana hän meni nukkumaan työhanskat käsissä, valmiina seuraavan aamun askareisiin. Lelukaapissa on traktorit kaikissa mahdollisissa väreissä, skorpioni ja elefantti, paalain ja äes. Eikä siinä vielä kaikki. Puutelista on pitkä.

Toiseksi tarvitaan esikuva ja opettaja. Muutimme maalle, kun kuopus oli yksivuotias. Papan traktorikyytiin piti päästä päivittäin. Aika usein vaikutti siltä, että kyseessä oli papan ja kuopuksen yhteinen huviajelu tai sitten he keksivät tikusta asiaa, miksi kone piti käynnistää. Kyydissä on nukuttu lukemattomat päiväunet. Voi sitä huutoa, jos pappa olikin lähdössä sellaisiin hommiin, joihin ei taaperoita uskaltanut ottaa mukaan. Pappa on opettanut paljon koneiden käytöstä. Kerran huomasin, että vanhassa Valmetissa oli valot päällä. En saanut niitä sammumaan, mutta kuopus tiesi heti oikean vivun.

Kolmanneksi tarvitaan unelmia, luovaa ajattelua ja uskoa omiin kykyihin. Kerran meille ilmestyi kurkkupurkki, jonka pohjalla oli muutama kolikko ja kyljessä tarra, jossa luki Uusi Valtra. Perheemme lapset säästivät sitkeästi rahaa purkkiin, mutta lopulta pelikoneen hankinta houkutti enemmän. Jääkaapin ovea koristi pitkään esikoisen ja hänen kaverinsa tulevan metsäkonefirman logoluonnos. Tosin nykyään he taitavat haaveilla urasta e-sportin parissa. Kuopuskin kyllä pelaa – Farming Simulatoria. Myös kuopus on kiinnostunut metsätöistä. Koko koronakevään hän viihdytti itseään raivaussaksilla ja niitti uskomattomat määrät pajukkoa metsurinkypärä päässä ja rautasaha toisessa kädessä. Harmittelimme yhdessä, ettei metsurin varusteita valmisteta seitsemänvuotiaan koossa. Luovuutta kehiin ja jalkapalloilijan säärisuojista saimme viiltosuojat metsurinhousuihin.

Ehkä näillä opeilla myös äidistä voi kasvaa poikansa kaltainen konemies. Ainakin tiedän keneltä kysyä neuvoa, kun seuraavan kerran kone hyytyy.

Lue lisää

Pienessä ponissa asuu raviurheilun tulevaisuus

Kunniamerkillä palkitun äidin kasvatusohje: Lasten pitää saada leikkiä ja olla vaan

Erilainen äitienpäivä

Äidit palaavat perhevapaalta töihin aiempaa nopeammin – eniten lisäystä 1–2-vuotiaiden äideillä