Kolumni

Onko tämä keski-ikäisyyden merkki – käyttekö tekin aikuiskävelyllä?

Kuuntele Kolumni Olgan kertomana.

Muistan reilut kymmenen vuotta sitten antaneeni useampaankin aikakausilehteen rehvakkaan kommentin siitä, kuinka maalle muuttaminen muutti elämäämme. Että enää ei tarvitse lähteä kuntosalille pysyäkseen fyysisesti hyvässä kunnossa.

Iso pihapiiri ja eläinten hoito laittoi kaupungista muuttaneet uudella lailla liikkumaan. Oli lapioimista, haravointia, lannanluontia, lumitöitä, puiden kantoa ja remonttia yksi toisensa perään.

Elämässämme toki on nyt, vuosikymmen myöhemmin edelleen näitä kaikkia hommia, mutta on myös laiskuutta ja enemmän muita töitä eri kaupungeissa. Lisäksi eläimistä huolehtii puolet ajasta tallityöntekijä, ja ehkä se remontti-intokin on vähän jo hiipunut vuosien saatossa.

Joudun siis perumaan puheitani. Lisäksi kun ikä heilahtaa yli neljänkymmenen, niin kas, kaikki ne kannetut vesiämpärit, lapioinnit, kivien kannot ja muuta puutarhahatyöt alkavat tuntua muistoina selkänikamissa.

Yhtäkkiä sitä myös huomaa, että ei tämän ikäinen kroppa samalla lailla pysykään enää ”melkein kuin itsestään” kunnossa. Näin sitä löytää itsenä googlettelemasta erilaisia kuntosalikorttivaihtoehtoja ja pohtimasta, että kuinka ihmeessä sitä saisi itsensä motivoitumaan liikkumaan?

Olen jo muutaman vuoden ajan harrastanut lenkkeilyä, en kamalan usein, mutta säännöllisesti. Tuukkakin aina aika ajoin on keksinyt käydä lenkillä testaamassa kuntoaan. Nyt, kuin pikkuhiljaa, siitä on tullut lähes jokapäiväinen yhteinen harrastus.

Tällä kertaa tämä on erilaista, sillä nyt tämä on sanaton yhdessä tehty päätös pysyä kunnossa. Se tarkoittaa paitsi juoksulenkkejä, myös pitkiä kävelyretkiä, jossa päivän keskusteluaiheiden lisäksi pohditaan, joko naapurin vilja on puintikypsää tai joko joutsenenpoikaset ovat lähteneet.

Ja mikä ihmeellisintä: tätä liikkumista tehdään pääosin yhdessä. Aluksi yhteiset lenkit olivat Tuukalta jonkinlaisia armopaloja minulle. Että mennään nyt yhdessä kun sinä haluat. Näin hän uhrasi podcastin kuunteluaikansa minun vierelläni juoksemiseen. Aika romanttista.

Ystävämme olivat meillä kahvilla ja kun he lähtivät meiltä, päätimme me Tuukan kanssa samalla oven avauksella lähteä kävelylenkille. Ystäviä nauratti, kaikkea sitä, että oikein kävelylle, aika keski-ikäistä!

Osuivat naulankantaan. Miksipä sitä edes pitäisi hävetä sitä, että alkaa niiden ihan oikeasti aikuisten asiat kiinnostamaan?

Olen jo hyväksynyt sen, että en enää jaksa bilettää aamuun asti, ihooni tulee ryppyjä, kaikkea ei aina voi muistaa ja pelargonia on sittenkin kaunis kukka.

Ja kuinka iloinen olen tänäkin syksynä ollut siitä, että asun lähellä luontoa, minne lähteä hoitamaan keski-ikäisiä niveliään kävelemään, retkeilemään ja vielä toistaiseksi myös juoksemaan.

Ihaninta tässä on se, että yhdessä liikkumisesta on tullut meille uutta laatuaikaa. Nyt yhdessä lenkkeily on yhtäkkiä itsestäänselvyys. Siinä se mies yhtäkkiä odottaa, yli 30 vuotta vanhoissa urheiluvaatteissaan, ja kysyy että ”mennäänkö sitten?”.

Lapset ovat riittävän isoja, että pärjäävät kotona sen aikaa, ja sitten me mennään.

Jos nyt vastapäätä tuvassa istuu kumppanisi, joka on joskus pyytänyt sinua lenkille, mutta olet ajatellut että mitä nyt joutavia, repäisepä kunnolla ja tee se nyt: pyydä häntä kävelylle, se on yllättävän ­hauskaa!

Olga perheineen asuu maatilalla Iitissä.

Lue lisää

Luonnonsuojelu ei sovi ihmiselle, väittää Pekka Juntti

Perunan mainetta on kolhittu syyttä, mutta vaatimaton mukula ansaitsee ylistystä

Aikakausien kohtaaminen – muinaisvaatteet vievät mielenkin menneeseen

Lukiolaisen verinen kauhuelokuva päätyi paikallisen kuvataiteilijan käsiin – nyt Teemu Nikki on palkittu elokuvaohjaaja