Kolumni

Hei, me maksamme vuokraa

Kun isot kaupunkikeskustojen konttorit ovat jo kuukausia kumisseet tyhjyyttään, moni yritys pohtii mistä tuhansien tai jopa kymmenien tuhansien eurojen kuukausittaisia vuokria oikeastaan on maksettu. Ilmassa on höynäytyksen hajua.

Me veronmaksajat maksamme huomattavan määrän vuokria, vaikka emme sitä edes huomaa. Tästä valtion maksamassa asumistuessa on viime kädessä kysymys. Samalla kannattaa paneutua siihen, kuka meidän veroeuroistamme lopulta hyötyy.

Yli kahden miljardin euron asumistuen nosti viimeksi esille sosiaalisen journalismin palvelu Medium, joka laski 2,1 miljardin euron asumistuen vastaavan 28:aa prosenttia kaikista vuonna 2018 maksetuista vuokrista. Kun tähän summaan vielä lisätään toimeentulotuki, julkisesti maksettujen vuokrien osuus nousee jopa kolmannekseen (US 4.10).

Kun valtio ja kunnat muutenkin elävät tällä hetkellä velaksi, asumistuen maksamista kannattaa taas kerran arvioida kriittisesti. Sosiaalisesti arvioituna tuki on monille siitä nauttiville välttämätön. Erityisesti metropolialueen asumiskustannukset ovat jo ajat sitten karanneet pienipalkkaisilta kotitalouksilta ulottumattomiin.

Saman on havainnut yhä useampi keskituloinenkin. Erityisesti koronan aikainen etätyöbuumi on entisestään korostanut tilanteen omituisuutta. Kaupungistumisen korostaminen tuntuu höynäytykseltä.

Miksi maksaa valtavan korkeita vuokria pienistä asunnoista ympäristössä, joka ei ainakaan näin korona-aikana tunnu viihtyisältä tai edes turvalliselta? Erityisen hyvä tämä kysymys on niille henkilöille, jotka eri puolilla maata keräävät veroeurojaan maksaakseen näitä tukia isojen kaupunkien tarpeisiin.

Jos asiaa vielä kipeästi kärjistää, eurot eivät välttämättä ole menneet edes niitä tarvitseville, vaan gryndereille, kiinteistösijoittajille ja muille hyväosaisille vuokra-asuntoja omistaville. Samalla asumistuet ovat olleet omiaan nostamaan vuokria, kun valtio on maksanut osan vuokranantajien pyytämistä hinnoista.

Vaikutus on toinen kuin mihin alun perin on pyritty. Köyhän sijasta iso osa tuesta menee rikkaalle.

Jos korona-aika yleensä joskus päättyy, työelämä tuskin palaa enää entiselleen. Moni hyvätuloinenkin henkilö on päässyt etätöiden makuun. Elämä maaseutuasunnossa on mukavaa, ja pääosa työnteosta sujuu tehokkaasti. Myös aikaa säästyy, kun työmatkat jäävät pois.

Kun isot kaupunkikeskustojen konttorit ovat jo kuukausia kumisseet tyhjyyttään, moni yritys pohtii, mistä tuhansien tai jopa kymmenien tuhansien eurojen kuukausittaisia vuokria oikeastaan on maksettu.

Kiinteistösijoittajien näkökulmasta liian moni yritys herää tähän nyt samaan aikaan. Seurauksena on kaupunkien keskustojen elinvoiman väheneminen ja toimeliaisuuden suuntautuminen muualle.

Nyt jos koskaan kannattaisi miettiä myös asuntopolitiikan suuntaa, vaikka se ei näiden gryndereiden, kiinteistösijoittajien tai rakennusteollisuuden näkökulmasta olisikaan tarpeellista.

Maakuntakeskuksille ja niitä ympäröivälle viihtyisälle maaseudulle on tilausta. Siellä pystytään tarjoamaan kohtuuhintaista ja tasokasta asumista hintaan, jota kenenkään muun ei tarvitsisi välttämättä tukea.

Kun etätyön lisääntyminen muutenkin vähentää liikennettä, ratkaisu olisi myös ekologinen. Maata ei kaikin osin enää tarvitsisi rakentaa uudelleen. Ilmaston näkökulmasta autot eivät ole ainoita pahiksia. Tähän rooliin ovat tarjolla myös sementti ja hiiliteräs.

Niitäkin on asumistuella pönkitetty.

Lue lisää

Euroopan kuluttajakeskukset varoittavat lennonvaraussivustoista – kuluttajaongelmat korostuneet korona-aikana

Belgiassa, Venäjällä ja Ukrainassa rikottiin koronatartuntojen ennätyksiä

IFK Mariehamnin uudet tartunnat saivat puhelimen tuuttaamaan varattua

MT selvitti: Pelko lomittajapulasta ei toteutunut – kotieläintiloille riitti sijaisia koronasta huolimatta