Kolumni

Välikysymyskeskustelussa vahvistui kokoomuksen ja perussuomalaisten lehmänkauppa parin viikon takaa.

Pekka Alarotu kirjoittaa Passipaikalla kolumnissaan opposition lehmänkaupoista.

Ruotsalainen kartanonherra ja tamperelainen myymäläapulainen vääntävät kättä Suomen tulevaisuudesta. Metsäyhtiö UPM:n ykköskäskijän Björn Wahlroosin ja pääministeri Sanna Marinin (sd.) suunsoitto näppäilee sadan vuoden takaisia sointuja.

Suomen metsäteollisuus siirtyi kartelliajasta konserniaikaan lähes kolme vuosikymmentä sitten. Sopimusjärjestelmän päivitystä ei ainakaan ole kiirehditty.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on kahdeksan vuotta selittänyt mustaa valkoiseksi. Oppositiossa pitää väittää valkoista mustaksi.

Kärkevä varapuheenjohtaja Elina Lepomäki on uskottavampi julistamaan hallituksen koronarauhan päättyneen.

Välikysymyskeskustelussa vahvistui kokoomuksen ja perussuomalaisten lehmänkauppa parin viikon takaa.

Hallitus esitti toimeentulotuen saajille pientä koronahyvitystä. Lähetekeskustelussa kokoomusedustajat kannattivat lämpimästi. Varsinaisessa käsittelyssä samat kokoomusedustajat löivät esityksen lyttyyn.

Arja Juvonen (ps.) luetteli puolueiden yhteisessä vastalauseessa, miten rahat pitäisi jakaa kaikille muille paitsi kaikkein köyhimmille.

Mari Rantanen (ps.) kertoi kokemuksista, miten toimeentulotuki menee viinaan. Sofia Virta (vihr.) muistutti, ettei alkoholismi ole syy evätä vähimmäistukia.

Opposition vastalauseessa ei tuomittu maahanmuuttajien saamaa toimeentulotukea. Sen periaatteensa perussuomalaiset myivät lehmänkaupassa.

Jani Mäkelä (ps.) innostui väittämään, että toimitusministeristö saisi enemmän aikaan kuin tämä hallitus. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) vastasi, että toimitusministeristöt eivät pystyisi tekemään yhtään koronapäätöstä.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti perustelee tuoreessa kertomuksessaan, että toimitusministeristöt eivät parlamentarismissa voi tehdä isoja päätöksiä, koska niillä ei ole eduskunnan valtuutusta.

Tämä koettiin keväällä 2019. Maa ajelehti pääministeri Juha Sipilän (kesk.) heikosti harkitun eron jälkeen kuukausia ilman hallitusta.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Lue lisää

Lähidemokratia tarvitsee tekijänsä

Mielipide: Kokoomuksessa maataloudesta puhuvat vain pääkaupunkiseudun kansanedustajat – he kilpailevat vihreiden kanssa siitä, kuka sanoo ilkeämmin maanviljelijöistä

Kokoomuksen Timo Heinonen: Sotaveteraanien kuntoutuksesta ei saa leikata korona-aikanakaan

Porvaripuolueet ovat hylänneet ruuan tuottajat