Kolumni

Ihmeellisen ihana flow iski pitkästä aikaa – silti työtehtäviin uppoutuminen on ollut välillä noloakin

"Olen uppoutunut syksyn etäpäivien aikana useamman kerran töihini niin, että olen menettänyt ajan tajun totaalisesti". Näin kirjoittaa kolumnissaan Eveliina Kutila.

Jotain ihmeellisen kummallista ja aivan ihanaa on päässyt tänä syksynä tapahtumaan, vieläpä useamman kerran. Kaiken lisäksi tämä ihanuus on tapahtunut töissä kaikista maailman paikoista. Tai ei töissä, vaan kotona etäillessä, mutta töitä tehdessä joka tapauksessa.

Olen nimittäin uppoutunut tämän syksyn etäpäivien aikana useamman kerran töihini niin, että olen menettänyt ajan tajun ihan totaalisesti. Käsillä ollut työtehtävä on imaissut niin mukaansa, etten ole kuullut enkä nähnyt muuta ympärilläni.

Jokainen joka on työn imun joskus kokenut tunnistaa ilmiön ja tietää, mitä tarkoitan. Puhutaan flow-tilasta, jonka aikana itse tekeminen on vaivatonta. Samaan aikaan tehtävä on sopivan haastavaa, jotta sen tekeminen palkitsee. Siihen pääseminen ei ole itsestään selvää, eikä flow ole aina mahdollista, vaikka sitä kuinka kutsuisi luokseen. Mutta se on aivan ihana olotila ja työn kannalta todella tuottoisa hetki.

Tilanteet ovat tuntuneet kummallisilta, sillä en muista milloin näin olisi viimeksi päässyt käymään. Viimekeväisen etäopetus ja kotitoimisto -yhdistelmän aikana ei ollut pelkoa siitä, että voisi uppoutua mihinkään juuri viittä minuuttia pidemmäksi ajaksi. Olin jo varma, että jatkuvat keskeytykset olivat tuhonneet taitoni uppoutua mihinkään pidemmäksi aikaa. Työkseen kirjoittavan kannalta keskittyminen on aika olennaista, joten ehkä siksi flow-hetket ovat nyt tuntuneet suorastaan eheyttäviltä.

Ilmeisesti kotikonttorin hiljaisuus ja kaikkien keskeytysärsykkeitä tarjoavien ohjelmien sulkeminen on johtanut siihen, että olen pystynyt palauttamaan töihin uppoutumisen taidon. Tai ainakin ne ovat luoneet puitteet sille, että flow-oloon pääseminen on mahdollista.

Kaikesta ihanuudestaan huolimatta työtehtäviin uppoutuminen on ollut välillä noloakin. Se on ollut sitä silloin, kun olen myöhästynyt palavereista sen takia. Kotona ruokapöydän ääressä työskennellessä ei havahdu siihen, että kollega tekee lähtöä samaan palaveriin. Keskittymisrauhan saamiseksi suljetun sähköpostin kalenterimuistutuskaan ei herätä ajoissa flow-tilan syövereistä kokoukseen. Onni on ymmärtäväiset työkaverit.

Myönnän, että kertaalleen myöhästyin, koska uppouduin lounassotkujeni siivoamiseen ja jälkiruokakahvien keittoon tajuamatta kellonkulkua. Mutta ehkä se on merkki siitä, että työn imu on mahdollista myös kotitöissä. Olisi hienoa päästä niidenkin parissa flow’n ihanan virtaavaan olotilaan, jolloin siivoaminen ja muut tylsät askareet eivät tuntuisi niin kurjilta.

En tiedä kertooko tämä ilmiö jotain minusta, koronaetäilystä vai nykyajan työelämästä – vai mahdollisesti näistä kaikista kolmesta. Niin tai näin, en pane pahakseni ollenkaan, vaikka näin kävisi säännöllisesti.

Lue lisää

Selvitys: Suomalaisyritykset eivät halua palata vanhoihin toimintamalleihin enää koronakriisin jälkeen

"Sosiaalinen eristyminen ja läheisyyden puute voi tappaa kauan ennen kuolinpäivää"

Etätyöryntäys synnytti tietoturvan kannalta kyseenalaisia pikaratkaisuja, ja uudet riskit odottavat jo nurkan takana

Essee: Suomalaiset löysivät maansa uudelleen – korona voi seuraavaksi vaihtaa muuttovirtojen suunnan ja kääntää hintakäyrät päälaelleen