Kolumni

Olympiapomo aloittaa pudotuspelit

Olympiakomitea joutuu vihdoin pakon edessä priorisoimaan, mille lajeille tukea annetaan ja mille ei. Lähivuosina moni laji kokee Suomessa mäkihypyn kohtalon.Järjestelmä ei tue menestymätöntä. Edessä on lajien välinen pudotuspeli.

Olympiakomitean puheenjohtajan valinta sisältää suurta draamaa ja vaikeita tilanteita. Samalla politiikka tekee vahvan paluun huippu-urheilun kärkeen. Huomiota herättävää on myös kiekkoliiton ja palloliiton kamppailu kuninkaan tekijän paikasta.

Kesällä kaikki näytti olevan toisin. Huippu-urheilun tulevaisuudesta huolestuneet henkilöt etsivät kuumeisesti tuoretta, riippumatonta ja arvokysymyksissä rohkeaa henkilöä OK:n johdosta lähtevän OP-pomo Timo Ritakallion tilalle.

Yhä useampi päätyi ajatuksissaan energia-alalla ison omaisuuden ja samalla taloudellisen riippumattomuuden saavuttaneen Mika Anttosen kannalle. Hän saattoi aikanaan hiihtoliiton pahimman kriisin yli. Lisäksi Anttonen on ollut tukemassa vähävaraisia kiekkoperheitä ja Vierumäen urheiluopistoa. Anttosen vahvistuvaa asemaa ennakoitiin muun muassa tällä palstalla jo kesäkuussa (MT 26.6).

Anttosen urheilupomon ura etenikin suotuisasti. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela asettui hänen kampanjansa keulaan, kunnes alkoi jalkapalloväen yllättävä vastaisku. Palloliiton puheenjohtaja, pankkiiri Ari Lahti masinoi kisaan Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren (kok.). Tuekseen Vapaavuori sai heti kättelyssä kansainvälisesti viime vuosina menestyneet lentopallo-, koripallo- ja tennisliiton.

Ennen kaikkea Palloliiton manööverissä lienee kuitenkin kysymys suomalaisen huippu-urheilun hegemoniasta, huuhkajameiningistä ja kiekkoliiton arroganssin hillitsemisestä.

Anttoselle tämä kuitenkin riitti. Yritysjohtajat harvoin pitävät tilanteista, joissa tehtävään valikoituminen jää politikoinnin varaan, vaikka se onkin järjestömaailman toinen luonto.

Kun Anttonen vetäytyi kilvasta, jäljelle jäi ennakkosuosikki Vapaavuoren lisäksi kaksi muuta kokoomuslaista, kansanedustajat Ilkka Kanerva, Sari Multala. Lisäksi paikasta kisaa olympiakomitean varapuheenjohtaja Susanna Rahkamo.

Draama ei pääty valintaan. Siitä se itse asiassa vain kiihtyy

Ritakallion aikana huippu-urheilun vetovastuita täsmennettiin ja henkilöitä vaihdettiin. Odotettu menestys erityisesti kesälajeissa on jäänyt kuitenkin vaisuksi ja Tokion kisojen lykkääntyminen itse asiassa saattoi pelastaa Suomen olympiajoukkueen kaikkien aikojen katastrofilta.

Jääkiekko ja jalkapallo selviävät omin avuin. Muilta osin on edelleen epäselvää, kuinka hyvin huippu-urheilujärjestelmä oikeasti tuottaa menestystä vai menestyvätkö harvat yksilölajien huiput järjestelmästä huolimatta,

Nyt lajiliitot odottavat uudelta puheenjohtajalta rahaa ja tukea. Kansa odottaa puolestaan menestystä. Uuden olympiapomon on vaikea tarjota kumpaakaan.

Edessä on tilanne, jossa jatkuvasti pienenevästä Veikkauksen tuloutuksesta ei riitä enää kaikille. Myös Olympiakomiteassa on katseet käännetty Veikkauksen sijasta valtion budjettirahoituksen varaan.

Asiasta päättävä tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) on jo todennut, ettei täysimääräisiä Veikkauksen tuottojen kompensaatioita ole enää luvassa.

Olympiakomitea joutuu vihdoin pakon edessä priorisoiman, mille lajeille tukea annetaan ja mille ei. Lähivuosina moni laji kokee Suomessa mäkihypyn kohtalon.

Järjestelmä ei tue menestymätöntä. Edessä on lajien välinen pudotuspeli.

Lue lisää

Vapaavuori: "Tarvitsemme kunnon herätyksen" – pääkaupunkiseudun kirjastot ja liikuntapaikat menossa kiinni ja toinen aste etäopetukseen

Jan Vapaavuori valittiin Olympiakomitean johtoon, voitti toisella kierroksella Susanna Rahkamon äänin 79–54

Vapaavuori omaehtoiseen karanteeniin mahdollisen korona-altistuksen vuoksi, osallistuu Olympiakomitean kokoukseen etänä

Mäntyniemen ovea kolkuttelee jo kaksi kandidaattia, mutta kolmas voittaisi, jos homma vain kiinnostaa