Kolumni

Ikivihreät: Nightwishin kuuluisa cover-versio Gary Mooren kappaleesta on suomimetallin taidonnäyte

Viime viikolla tuli kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun Nightwishin muut jäsenet erottivat solistinsa Tarja Turusen yhtyeestä avoimella kirjeellä.
Tina Korhonen@.All rights reserv
Nightwishin nykyinen solisti on alankomaalainen sopraanolaulaja Floor Jansen.

Over the hills

and far away,

he swears he will

return one day.

Over the Hills and Far Away avasi Nightwish-yhtyeelle portit suomalaisen raskaan rockin kärkikaartiin vuonna 2001. Kyseessä oli cover-versio pohjoisirlantilaisen kitaravirtuoosin Gary Mooren (1952–2011) kappaleesta.

Mahtipontinen tulkinta klassikosta pysyi Suomen virallisella listalla 49 viikkoa ja kiipesi parhaimmillaan ykköseksi. Tuolloin vielä melko tuntemattoman Nightwishin saman­niminen minialbumi myi jo julkaisuvuonna platinaa.

They came for him

one winter’s night.

Arrested, he was bound.

Äänittäessään versiotaan kevättalvella 2001 Nightwish iettävästi kysyi, olisiko Gary Moore halunnut soittaa kappaleeseen kitarasoolon. Mitään vastausta maestrolta ei kuitenkaan kuulunut, joten kaikista kitaraosuuksista vastasi yhtyeen kitaristi Emppu Vuorinen.

Kappale kertoo miehestä, jota syytetään väärin perustein aseellisesta ryöstöstä. Tarinan vankilaan tuomittu mies vannoo palaavansa jonain päivänä rakkaansa luokse.

Musiikkivideonsa Nightwish kuitenkin sijoitti tyylilleen paremmin sopivasti keskiaikaiseen miljööseen.

As sure as the

river reach the seas,

back in his arms is

where she’ll be.

Lusikkansa soppaan on laittanut myös jyväskyläläinen ­hillbilly-yhtye Steve ’n’ Seagulls, joka äänitti oman tulkintansa kappaleesta vuonna 2015.

Soittiminaan banjoa, lusikoita ja mandoliinia käyttävä orkesteri on noussut maailmanmaineeseen soittamalla heavy-helmiä omaan nyrjähtäneeseen tyyliinsä esimerkiksi AC/DC:ltä ja Iron Maidenilta. Maalaisserkkujen Moore-laina löytyy Farm Machine -nimiseltä albumilta.

Viime viikolla tuli kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun Nightwishin muut jäsenet erottivat solistinsa Tarja Turusen yhtyeestä avoimella kirjeellä.

Kiteeläisbändin taival on kuitenkin jatkunut myös Turusen potkujen jälkeen. Häntä seurasi ruotsalainen Anette Olzon, jonka tilalle tuli puolestaan alankomaalainen, yhtyeen nykyinen laulaja Floor Jansen.

Metallijätin menestyksestä kertoo, että se on myynyt kaikkiaan yli kahdeksan miljoonaa levyä.

Kirjoittaja on Osuustoiminta-lehden toimituspäällikkö.

Lue lisää

Kirja-arvio: Kun kasarihevi jyräsi pohjolaan, Metallica soitti ensimmäisen Suomen keikkansa maaseudulla ja Motörhead päätyi Punkaharjulta putkaan

Tokiolainen baarimikko lauloi Teräsbetonia virheettömällä suomella – metalli on kolahtavin vientituotteemme

Amorphis on vienyt kalevalametallia maailmalle jo 30 vuotta: "Tämä ei ole korkeakulttuuria, mutta kulttuurivientiä sitäkin enemmän"

Stam1nan Antti Hyyrynen on myös tarinankertoja – esikoiskirja kantaa huolta ilmastonmuutoksesta