Kolumni

Sienten ja marjojen arvo suurempi kuin puuston? Tässä väitteessä unohdetaan ainakin kolme asiaa

Tärkeimmät ja satoisimmat varvut ovat mustikka, puolukka ja variksenmarja.

Taiga on havupuiden, varpujen, sammalien ja jäkälien valtakuntaa. Tärkeimmät varvut ovat mustikka ja puolukka, pohjoisessa niiden seuraan tulee myös variksenmarja. Yhteistä näille kolmelle on runsas marjasato. Mutta kenen ovat marjat?

Kullakin on hiukan omanlaisensa ekologia, vaikka usein ne menestyvät kaikki kolme samassakin metsässä. Yksinkertaistaen mustikka on puolivarjon asukas ja kuusen seuralainen, puolukka ja variksenmarja suosivat valoisia mäntykankaita.

Variksenmarja on runsas vasta maan pohjoispuoliskolla.

Metsämarjat ovat tärkeitä sekä luonnon että ihmisen taloudessa, vaikka variksenmarjaa kerätäänkin vielä aika vähän. Sato kuitenkin vaihtelee muun muassa kesän ja talven sääolojen mukaan.

Ehkä säännöllisimmin satoa antaa variksenmarja. Se on kaksineuvoinen ja tuulipölytteinen. Jos tuuli ei tuo naapureilta siitepölyä, omakin siitepöly hedelmöittää siemenaiheen ja marjasato on taattu.

Puolukka ja mustikka tarvitsevat siitepölynsä kantajiksi hyönteisiä, joten kukinta-ajan sääolot ja pölyttäjien runsaus vaikuttaa marjasatoon. Yhtä tärkeätä sadon onnistumisessa on runsas kukinta ja siihen varvut tarvitsevat valoa.

Varjoisassa metsässä mustikan ja puolukan varvut kyllä kasvavat, mutta kukinta on heikkoa. Etelä-Suomessa metsät ovat suurimman osan kiertoajastaan niin tuuheita, että puiden lomassa marjonta on heikkoa. Valo riittää vuodesta toiseen runsaaseen kukintaan vain kallio- ja harjumetsissä.

Tänä kesänä meidän kulmillamme marjavuosi oli poikkeuksellisen hyvä. Marjoja ei kuitenkaan ollut siellä, mistä niitä oli totuttu hakemaan. Jos tyytyi vanhoihin paikkoihinsa, saattoi jäädä tyystin ilman.

Täysiä katovuosia on harvoin, mutta joskus talven marjojen saanti edellyttää melkoista vaeltelua. On käynyt niinkin, että kesällä tyytyy toteamaan liki täydellisen marjakadon, mutta sitten hirvijahdissa löytyy paikkoja, missä niitä olisi ollut.

Alkukesä oli kuiva. Mustikka marjoi runsaasti harvennetuissa metsissä ja nuorten taimikoiden aukkopaikoissa. Oma mustikkapaikkamme oli nelisen vuotta sitten harvennettu nuorehko männikkö, jossa oli laikuittain rahkasammaltakin pohjalla.

Siellä käytiin naapureidenkin kanssa hyvässä sovussa, ja kaikille riitti talveksi marjoja. Koronarajoitusten vuoksi ulkomaiset poimijat eivät ehtineet tälle apajalle.

Kuivan alkukesän vuoksi myös puolukkaa piti hakea tavanomaista kosteammista paikoista: hakkuuaukkojen kosteista painanteista ja nuorten taimikoiden osin soistuneiltakin aukkopaikoilta, mutta sitten marjaa saattoikin olla ”niin että livettää”.

Hyvä puolukkapaikka oli sekin aivan lähellä, noin kolmihehtaarinen kuusi vuotta vanha uudistusala. Itse keräsimme varmaan pari sataa kiloa puolukkaa, ja kyläläisetkin saivat sen mitä tarvitsivat. Lisäksi siellä kävivät ulkolaiset keräilijäryhmät haravoineen ja saaveineen ainakin neljänä päivänä.

Aukolta kerättiin marjoja varmaan useampi tonni.

Sadon suuruuden arvioimiseksi tein kolme neliömetrin koealaa vielä poimimattomalta alalta – en siis päässyt valitsemaan parasta mahdollista paikkaa. Jokaiselta koealalta kertyi vähintään puoli kiloa marjoja, parhaalta 665 grammaa. Tämä vastaa reilun viiden tonnin hehtaarisatoa!

Aukon keskiosissa puolukkaa oli laikuittain, mutta koealoja vastaavaa yhtenäistä ja hyväkasvuista varvikkoakin oli kolmannes aukosta. Viisi tonnia puolukkaa on minimiarvio aukon puolukkamäärästä!

Tällaiset huippusadot saavat aina jonkun todistelemaan, että metsän sieni- ja marjasadon arvo on suurempi kuin puuston. Tässä unohdetaan ainakin kolme asiaa.

Ensinnäkin hyvät sadot eivät toistu joka vuosi – tälläkin aukolla tämä oli vasta toinen hyvä sato. Puun kiertoajan kuluessa, 60–100 vuoden aikana, hyviä satovuosia on vain muutama, kaikilla kuvioilla ei ensimmäistäkään.

Toiseksi marjasadon edistäminen edellyttäisi puuston pitämistä harvana, pitemmän päälle ehkä lannoitusta ja rikkakasvien torjuntaakin.

Kolmanneksi maanomistaja saa tuloa vain puun myynnistä. Siksi metsänomistajalla ei ole halua eikä syytäkään käsitellä metsiään niin, että marjasadot olisivat suuria.

Jos sitä edellytettäisiin, siirtyisivät myös marja- ja sienisadot yksityiseksi omaisuudeksi. Saisimme sanoa hyvästit laajoille jokamiehen oikeuksille ja toisen maalla kulkemiseen, marjastamiseen ja sienestämiseen tarvittaisiin maanomistajan lupa.

Marjasato oli tänä vuonna poikkeuksellisen runsas. Tavanomaisempia hyviä ja poimintakelpoisia ovat 500–1500 kilon hehtaarisadot. Hyvänäkään satovuotena marjat eivät silti jää metsään mätänemään.

Vielä lokakuun alussa hyvillä marjapaikoilla sai sovitella jalkaansa niin, ettei olisi marjojen päälle astunut. Marraskuun puolivälissä piti jo tarkasti tähyillä, jotta löysi edes kourallisen virkistyksekseen. Metsän eläimet olivat tyhjentäneet varvut.

Lue lisää

Ruotsissa tutkitaan, miksi maito maistuu joskus mustikalta

Mausteinen mustikkaglögi

Luomumerkki piiloon ja lisenssi metsämustikoille – luonnontuotteiden markkinointi Aasiassa saattaa yllättää myyjän

Törkeää toimintaa