Kolumni

Aikaa on, muttei saa aikaiseksi

Olen röhnöttänyt kahdeksan ja puoli kuukautta sohvalla läppäri sylissä. Joukkoistuimessa on pyllypainauma. Selkärangattomana en saa kiskottua itseäni ruokapöydän ääreen. Toisaalta se on liian korkea. Hartiajumin vaara väijyy.

Tunnen itseni laiskaksi, vaikka työskentelen tunnollisesti. Joskus kannettavan kajo loimottaa iltaisinkin, kun käyn vielä hoitamassa jonkin pikkuasian. Lihassoluni eivät saa aivoilta viestiä, että työskennelty on.

Onnittelen itseäni, että saan liki joka päivä 10 000 askelta täyteen. Riittää, kun käy lounasaikaan juoksemassa ja illalla vielä pidemmällä kävelyllä äänikirjoja kuunnellen. Puolet tarinasta menee ohi, kun ajatus harhailee. Pohdin, onko haitallista kuormittaa aivojaan ulkoillessakin. Toisaalta äänikirjat ovat mahdollistaneet kirjojen ahmimisen. Paperikirjaan kykenen keskittymään vain sängyssä.

Iltaisin saatan katsoa tv:tä neljä tuntia. Samalla neulon, pelaan kännykkäpelejä ja sometan. Levottomana selailen, mihin kotimaankohteisiin voisi matkustaa viikonlopuksi hengähtämään. Saadakseen vaihtelua. Kansallispuistoja on tullut koluttua, mikä on rentouttavaa.

Täytän tiskikoneen ja ladon pyykit pesukoneeseen odottelemaan aamua. Päivän huushollausvelvoitteet suoritettu. Vaikka aikaa olisi, komeroita ei tule järjesteltyä.

Ryhmäjumppaan mieleni halajaa, mutta puuskuttaessa ja hönkiessä tartuntavaara kasvaa. Jumppamatto hohkaa lattialla keräämässä pölyä. Siinä on muutama ylikulkujalanjälki. Joku päivä vielä väännän siinä hien pintaan.

Kaupasta unohtui taas ostaa piparminttuteetä. Sitä tekee iltaisin mieli, mutta ostan sitten, kun on muutakin täydennystarvetta. Varmaan kuudennella kauppareissulla paketti jopa päätyy ostoskoriin. Miksi en tee listaa? Yritän treenata sakkaavia muistisolujani.

Toisessa todellisuudessa olisin nyt äitini luona lomalla Espanjassa, mutta sen sijaan haen ulkomaanelämyksiä muuttamalla kaupan itsepalvelukassan kieliasetukset ulkomaankielelle. Kraatsias.

Tiedostan olevani onnekas, etten makaa teholla. Koronan takia siellä on parikymmentä ihmistä. Se tuntuu vähältä.

Ymmärrän kuitenkin, miksi rajoituksia on tehtävä. Silti tekee mieli lähteä reiveihin (ei raveihin) ja heilua ja huutaa koko salin täydeltä. Koskaan en semmoisiin ole osallistunut, mutta nyt haluaisin, koska se ei ole mahdollista.

Olisikohan tässä ajassa helpompaa, jos kotona olisi kosnottamassa muutakin porukkaa? Kumppani ja lapsia.

Kavereilta kun olen kysellyt, niin kuulemma kanssaeläjistä uhkaa tulla yliannostus. Olen siis tyytyväinen, mutta samalla on suoraan sanottuna tylsää. Nyt olisi aikaa harrastaa naistenlehtien hehkuttamaa kotoilua. ”Hemmottele itseäsi sytyttämällä kynttilöitä ja tekemällä kasvonaamio”.

Tyrkytäpä tuota ihmiselle, joka on yksinäinen tai mielenterveysongelmainen. Mediassa syyllistetään heitä, jotka käyvät baareissa ja varsinkin niin sanotuissa yökahviloissa humalaspäissään. Ehkä he eivät pysty ahdistuksen takia olemaan kotona? Tai kodissa, jossa läheinen ryyppää tai käyttäytyy väkivaltaisesti. Osa ihmisistä elää todella piinallisessa tilanteessa. Epidemia-ajan ihmiskohtalot nousevat koronan sairastaneita ja siihen kuolleita suurempiin lukuihin.

Sellaista mietiskelee länsimainen korona-ajan ihminen, jolla on yhä kaikki hyvin.

Lue lisää

Etujärjestöt: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetus sallittava muiden elintarvikkeiden tavoin

Europarlamentaarikot tenttaavat lääkeviraston pääjohtajaa rokotetilanteesta

Kriisipuhelimessa vastattiin koronavuonna yli 90 000 soittoon, mikä on merkittävästi enemmän kuin aiempana vuonna

Väkivaltaiset koronaprotestit jatkuvat Hollannissa – poliisi ampui varoituslaukauksia ja käytti kyynelkaasua