Kolumni

Rajavartijat lain rajalla – kuka välittää rajavartijoiden oikeuksista?

"Jos upseerit ovat valmiita toteuttamaan päättäjien poliittisia intohimoja laeista välittämättä, tekisivätkö he saman myös joissakin muissa tilanteissa ja myös silloin, kun maata johtaa ihan toisenlainen poppoo?"

Kirjoitin kesän korvalla Helsingin Sanomiin ja Ylelle länsi- ja pohjoisrajan rajavalvonnan laillisista epäselvyyksistä. Kahta puolta valtionrajaa arkeaan paarustavia suomalaisia ei päästetty rajan yli, vaikka heillä olisi ollut siihen perustuslain suoma oikeus. Hallituksen ja viranomaisten taholta annettiin ymmärtää, että rajat ovat kiinni ja yli pääsee vain ”hyväksyttävästä syystä”, jollaiseksi kävi työnantajan todistus.

Rajavartiolaitos vahvisti sanomaa tuomalla valtavan määrän joukkoja rajalle, helikopterit pörräsivät, tiedustelukone lensi pitkin rajalinjaa.

Huhtikuussa Länsi-Suomen merivartioston ja Lapin rajavartioston toiminta muistutti viranomaisen mielivaltaa. Perheenjäsenet eivät päässeet tapaamaan toisiaan. Vanhan äidin lumityöt jäivät tekemättä. Mummua kiellettiin antamasta lapsenlapselleen syntymäpäiväpakettia rajan yli. Talvirenkaita ei saanut vaihdettua, koska kesäkumit olivat säilössä rajan toisella puolen.

Päätökset eivät perustuneet lakiin. Epäkohtia tuli tietooni niin paljon, etten ehtinyt ja jaksanut kaikkia selvittää ja varmistaa. Eräs kertoi muun muassa rajavartijoiden seuranneen häntä kaupungissa, toisen mukaan ihmisiä olisi seurattu, menevätkö he varmasti terveyslomakkeeseen ilmoittamaansa osoitteeseen.

Jostakin syystä media ei koskaan isosti herännyt länsi- ja pohjoisrajan tapahtumiin. Ehkä rajamme raukka oli liian kaukana kaikesta tärkeästä. Ehkä oltiin niin säikähtäneitä. Ehkä kuherruskuukausi maailman edistyksellisemmän hallituksen kanssa oli vielä kesken. Ehkä toimittajia on yksinkertaisesti liian vähän ja liian moni osaaja istuu paremman palkkapussin päällä viestintätoimistossa.

Juttujen jälkeen rajakäytännöt muuttuivat laillisemmiksi. Kesän mittaan myös rajavartijoiden käytös muuttui. Rajaa ylittäessäni vaihdoin yhden kanssa sana­sen säästä, toisen kanssa alueellemme ilmaantuneista valkoposkihanhista, kolmannen kanssa kanalintupyynneistä. Rajavartijat lirkuttelivat lapsille takapenkillä, juttu sujui.

Mutkatonta porukkaa, mietin. Voisin olla yksi heistä, sillä armeijan jälkeen mietin vakavissani rajavartiokouluun hakemista.

Aloin tajuta, kuinka hankalassa raossa rajavartijat olivat joutuneet keväällä toimimaan. Ymmärsin, että me jokainen olimme samassa liemessä, pelinappuloita laudalla, jota pelasivat isommat tahot. Rajavartijoidenkaan oikeuksista ei välittänyt kukaan.

Laki rajavartiolain hallinnosta kertoo, että "Rajavartiolaitoksen sisäinen järjestys on sotilaallinen". Rajavartija on siis sotilas joka tekee, mitä kilukaulat päättävät.

Suhteessa kansalaisiin rajavartija on virkamies, jota koskee aivan samat lakiin kirjatut hyvän hallinnon periaatteet kuin kaikkia muitakin. Niistä tärkein, perustuslakiin kirjattu ohjenuora kuuluu: viranomaisen toiminnan on aina perustuttava lakiin.

Niin kauan kuin käskyt perustuvat lakiin, rajavartijan kaksoisrooli sotilaana ja virkamiehenä menevät yksiin. Mutta jos käskyjen oikeuspohja sakkaa, rajavartija on tukalassa tilanteessa.

Yhtäältä pitäisi toimia aina niin kuin perustuslaki ja rajavartiolaki edellyttävät, mutta jos et tottele, lirissä olet.

Tornion operaatiossa vetovastuussa ollut kapteeniluutnantti Tommy Håkans totesi Ylelle 19. syyskuuta, että rajavartijat tiesivät koko ajan, että suomalaisilla oli oikeus tulla ja lähteä maasta.

"Kyllä se meille oli selvää, että jos ihminen tuli vaatimaan, että hän menee, niin hän pääsi menemään", Håkans sanoi.

Eduskunnan oikeusasiamies teki päätöksensä Rajavartiolaitoksesta tehtyihin kymmeniin kanteluihin marraskuussa. Laillisuusvalvoja totesi muun muassa, että rajavartijalla on virkamiehenä lakiin kirjattu neuvontavelvollisuus.

Hänen mukaansa perusoikeudet olisivat toteutuneet paremmin, jos kansalaiselle olisi kerrottu, että rajan ylittämisen välttäminen on suositus, ja että kansalaisella on oikeus mennä rajan yli niin halutessaan.

Asia voi tuntua pykälänäpertelyltä, kun sitä vertaa tappavan viruksen tuomaan uhkaan, mutta kyse on isosta asiasta oikeusvaltiossa.

Vertailun vuoksi, miten reagoisimme, jos koronatoimista aiheutunutta valtionvelkaa alettaisiin kuitata perusteettomilla veromätkyillä. Kun jekku sitten selviäisi, verohallinnon pomo kuittaisi asian, että "kyllä se meille oli selvää, että jos ihminen tuli vaatimaan, ei veroa tarvitse maksaa."

Kyseessä oli, kuten jo keväällä Ylelle 6. kesäkuuta tekemässäni analyysissa kirjoitin, kansalaisten tietoinen harhautus, jonka tarkoituksena oli hiljentää raja, jota laillisesti on hankala hiljentää.

Kun haastattelin keväällä upseereita länsirajan operaatiosta, sain kiperien kysymysten kohdalla kuulla toistuvasti, että Rajavartiolaitos on "toteuttanut hallituksen tahtotilaa".

Sama ajatus tulee ilmi Rajavartiolaitoksen vastauksissa kanteluihin ja se karmii minua.

Jos upseerit ovat valmiita toteuttamaan päättäjien poliittisia intohimoja laeista välittämättä, tekisivätkö he saman myös joissakin muissa tilanteissa ja myös silloin, kun maata johtaa ihan toisenlainen poppoo?

Se ei ole sitä, mitä suomalaiset ajattelivat. Se tuskin on sitä, mitä nuoret vartijat ajattelivat, kun hakivat rajalle töihin.

Rajavartiolaitoksen rooli kaipaa selkiyttämistä.

Kirjoittaja on Ruotsin Haaparannalla asuva, Lapissa työskentelevä toimittaja ja tieto­kirjailija.

Lue lisää

Presidentin vaihtuessa

Väkivalta vaanii liian lähellä

Ei kuntien välillä ole kaunoja vaan niissä asuvien ihmisten – miksi rajat ovat meille niin tärkeitä?

Sanat ovat tekoja