Kolumni

Meidän kilttienkin pitää opetella ottamaan oma tilamme – se ei ole muilta pois

"Ei Nepalissa kukaan ilkeyttään ohitellut. Maan tapa vain on, että siitä mennään, mistä päästään", muistelee Anni Takko.

Joskus autolla ajaessa käy niin, että saapuu risteykseen, jossa seisoo jonossa muita autoja odottamassa vuoroaan ja itselle on tyhjä kaista ja vihreä valo. Sen kuin posottaa menemään. Minut valtaa näissä tilanteissa aina hieman etuoikeutettu olo: tässä saan loistaa ja mennä ilman vuoronodotusta eikä muiden auta kuin odottaa edelleen.

Aika turhaan mietin oman tilan ottamista tuossa liikennevaloesimerkissä. Mutta monessa muussa tilanteessa asiaan on kyllä ihan tähdellistä kiinnittää huomiota.

Afrikassa asuessani toivoin usein olevani ruumiinrakenteeltani rehevämpi (lue: mieluiten lihava). Haastavissa kokouksissa oman tilan ottaminen ja uskottavuuden saaminen olisi ollut ehkä hitusen helpompaa, jos olisin ihan fyysisesti pystynyt ottamaan heti alkuun suuremman tilan.

Nepalista muistan edelleen aivan alun kokemukseni jonottamisesta. Jonotin pienten lasteni kanssa suuren joukon mukana puistoon, ja jonottaisin siellä varmaan vieläkin, jos en olisi sisuuntunut muiden etuiluun ja edennyt lopulta kyynärpäätaktiikalla.

Ei Nepalissa kukaan ilkeyttään ohitellut. Maan tapa vain on, että siitä mennään, mistä päästään. Kyllä muillekin annetaan tilaa, mutta minähän en näyttänyt siinä odottaessani siltä, että olisin menossa minnekään.

Vakavasti puhuen, oman tilan ottaminen on tärkeä oppi kaikille meille kilteille. Kyseessä voi olla fyysinen oma tila, mutta myös omien rajojen vetäminen ja oman mielipiteen sanominen. Oman tilan ottaminen ei tarkoita muiden tilan vähenemistä. Päinvastoin – itsensä piilossa pitäminen ei palvele ketään.

Nepalissa moni alakastinen nainen peitti kasvonsa aina puhuessaan, ja useimmiten nämä naiset eivät julkisesti uskaltaneet puhua kasvot peitettyinäkään. Suomessa on tasa-arvo pitemmällä mutta silti meillä on paljon niitä, jotka aina väistävät tai ovat hiljaa.

Hei, älä turhaan jää, seinän viertä kulkemaan / kutsuttuna juhliin, kynnykselle seisomaan. Juha Tapion laulun sanojen mukaan toivotan rohkeutta astua juhlaan nimeltä elämä.

Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat seurakuntapastori Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, piispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja kirkollisen työn koordinaattori Anni Takko.

Lue lisää

"Ihminen tarvitsee hiljaisuutta ja kaipaa läheisyyttä – Rauhaa ja kohtuullisuutta ei voita mikään"

"Maailmassa ei ole sellaista asiaa tai tilaa, joka pysyisi koko ajan muuttumattomana"

”Itkiessäni hiljaa yöhoitajan lempeä kosketus lohdutti”

Yhdeksän kuukautta odotusta – vankilassa, lasta odottavalla nuorella Marialla ja koronan kourissa