Kolumni

Ikimetsää tontin kylkiäisiksi

Maallemuuttaja saisi metsän lisäksi opetuksen siitä, mitä metsä maksaa.

Yhteiskunnallinen paine metsätalouden rajoittamista kohtaan kasvaa. Ilmapiiriä kuvastaa hyvin Ylen 27.12. lähettämä Suomalainen ikimetsä -dokumentti ja siitä käyty keskustelu.

Entinen Metsähallitus- ja MTK-pomo Esa Härmälä älähti Twitterissä, että elokuva oli asenteellisinta hänen näkemäänsä sitten 70- ja 80-luvun Ylen Moskovan kirjeenvaihtajien.

Dokumentin puolustajien mukaan sen faktat ovat kohdillaan ja aihe tärkeä. Kiistatonta onkin, että koskematon metsä on arvokas luonnonvara, jota on Etelä-Suomessa kovin vähän.

Dokumentti toisti joitakin kuluneita väitteitä talousmetsistä, kuten sen, että talousmetsän puut istutetaan suoriin riveihin. Harvoinpa sellaista näkee. Yhden lajin puupellotkin ovat harvinaisia, lähinnä viljelykoivikot voivat olla sellaisia. Koivulle on uudistettu parin viime vuoden ajan alle 3 000 hehtaaria vuodessa, vain muutama prosentti kaikista uudistusaloista.

Tuoreempi suojelukiista on herännyt Värriön yhteismetsästä, joka ei saa puutaan kaupaksi Greenpeacen luontoinventointien vuoksi (MT 8.1.).

Jyrkässä vastakkainasettelussa kärsijänä voi olla lopulta luonto.

Epäluulo siitä, että suojeluarvoista rangaistaan, voi johtaa varmuuden vuoksi tehtäviin, luonnolle tuhoisiin puhdistushakkuisiin.

 

Metsien suojeluinnossa ja talousmetsien surkuttelussa on kyse muustakin kuin luonnon monimuotoisuudesta.

Monien mielestä koskematon metsä on kaunista ja ihmisen tekemä rumaa. Arvostus näkyy siinäkin, että suuret puut nostavat asuinalueiden arvoa.

Minäkin asuisin mielelläni ympäristössä, jossa olisi paljon metsää luonnontilassa. Aarniometsän lomaan toivoisin tosin karun paikan aukkoja puolukan keräämistä varten ja sopivasti väljennettyjä vanhoja männiköitä mustikkapaikoiksi.

Vaan miten asukkaiden esteettiset tarpeet ja metsänhoito saadaan kohtaamaan? Kaikki eivät voi asua kansallispuiston kupeessa. Meillä valtio ei voi määrätä kaupunkeja ympäröiviä vyöhykkeitä suojeluun kuten Venäjällä.

Yksi ratkaisu voisi olla maaseudun asuntojen myynti nykyistä useammin niin, että ostaja saa muutakin kuin pienen tontin.

Tarve muutaman hehtaarin hevospelloille on jo tunnettu tosiasia asuntomarkkinoilla, mutta myös metsien lohkomiselle asuntojen yhteyteen voisi olla tarvetta. Ja vielä niin, että puustoa ei ole hakattu olemattomiin ennen kauppaa.

Myös taloyhtiöillä voisi olla yhteistä metsää. Kunnan omistamasta virkistysalueesta se eroaisi siinä, että asukkaat voisivat helpommin vaikuttaa sen hoitoon eikä joka risun taittamiseen tarvittaisi erillistä lupaa.

Maallemuuttaja saisi metsän lisäksi opetuksen siitä, mitä metsä maksaa.

Toinen vaihtoehto lisätä järeän metsän määrää olisi hiilensidontakorvaus. Tieteiskirjailija Risto Isomäki on esittänyt kiehtovan vision hiilensidontametsistä, joissa kasvaisi jopa 1 000 kuutiota hehtaarilla. Tuhat mottia on kova luku, mutta ajatus on hyvä. Metsänhoidolla voi vaikuttaa tuhoriskiin, vaikka kuutiomäärää kasvattaisi suureksi.

Lue lisää

Greenpeace inventoi nyt yhteismetsiä – Sallan Värriössä hakkuut pysähtyivät

Luontojärjestöt tyytymättömiä Metsähallituksen hakkuutoimintaan, järjestöt vaativat 5 600 hehtaarin lisäsuojelua

"Kyllä me suomalaiset osaisimme päättää metsistämme ilman Brysselin pykäläviidakkoakin" – EU:n suojelutavoitteet eivät saa tukea Teuvo Hakkaraiselta

Katso videolta mitä mepit ajattelevat EU:n kasvavista metsävastuista – Suomen metsätaloutta he hehkuttivat maailman kestävimmäksi, mutta Bryssel tuntee sen huonosti