Kolumni

Minusta on tullut vässykkä – koen olevani epäisänmaallinen, kun en ilakoitse paukkupakkasista ja metrisistä hangista

Viimekeväiset klapilaskelmat menivät hutiin ja joudun säästelemään polttopuita kiuasta ja puuhellaa varten, Sari Hyvärinen kirjoittaa kolumnissaan.

Joka-aamuiseksi tavakseni on tullut katsoa sääennuste. Ilahdun, kun pakkasta onkin vain muutama aste. Jos luvataan kylmempää, yritän mielessäni pakottaa lukuja lämpimämpää kohti. Minusta on tullut vässykkä.

Lumitöitä kahdesti päivässä. Kolalla puskien milloin kevyttä pakkashöytyvää, milloin painavaa nuoskaa. Vedän hupun syvemmälle ihoa piiskaavaa jääsadetta vastaan. Hiutaleet jäätyvät ripsiin.

Pelkään, ettei auto käynnisty. Joka aamu koen pienen ihmeen kuullessani moottorin hyrähdyksen. Tänäkään aamuna minun ei tarvitse soitella etten pääsekään sovitusti paikalle, passittaa isompia lapsia kiireen vilkkaa kävellen kouluun tai pulkalla kiskoa raivona härkänä nuorimmaista eskariin.

Viimekeväiset klapilaskelmat menivät hutiin ja joudun säästelemään polttopuita kiuasta ja puuhellaa varten. Niinpä talo lämpiää sekalaisella kokoelmalla brikettejä ja verstaasta löytyvää puutavaraa. Olen viimeisen parin viikon aikana sahannut käsisahalla varmaankin 50 metriä ylijäämävaneria Jäspin kitaan sopiviksi paloiksi.

Kun minun on kylmä, koko kehoni menee kyyryyn. Käsiäni kolottaa. Hartiat jumissa, selkä kyttyrässä unelmoin lämpimämmästä säästä. Tunnen, etten voi rentoutua kunnolla. Pelkään kylmää. Tuntuu, että selviytymisemme on kiinni täysin minun vaikutusalueeni ulkopuolisesta asiasta, säästä.

Miten minusta tuli tällainen? Koen olevani epäisänmaallinen, kun en ilakoitse paukkupakkasista ja metrisistä hangista. Haluaisin voida nauttia luistelusta enkä joka kerta luistimia jalkaan vetäessäni alitajuisesti miettiä sitä kertaa, kun kaaduin takaperin sirklatessani ja sain aivotärähdyksen. Haluaisin riemuita hyvistä laduista ja tuntea vauhdin hurmaa suksilla, enkä tuntea aavekipua polvessani, joka sai läjän tikkejä kaaduttuani hiihtäessäni. Miten minä olen voinut nauraa jääkylvyssä a la Wim Hof?

Uudenvuodenlupaukseni oli suhtautua enemmän rakkaudesta, ei pelosta käsin. Niinpä annan itselleni liikkumatilaa, mietin B-, C- ja vaikka Ö-suunnitelmatkin eri tilanteisiin auton käynnistymättömyydestä kylmenevään kotiin saakka. Ja sitten muistan, miten mahtavan elämyksen saan kokea neljän vuodenajan myötä.

Juuri nyt tuuli ei piiskaa mereltä. Pakkasta on vain viisi astetta. Astun ulos ja hengitän syvään. Haluan olla kuin puhtaanvalkoinen riekko, joka on elementissään lumessa. Joka osaa hyödyntää lumen ominaisuuksia ja hakee siitä aivan päinvastaisia asioita kuin kylmää pelkäävä minäni. Lumikiepin tarjoama lämpö ja suoja olkoon johtoajatukseni: lumikin voi tuoda hyviä asioita. Päätän jälleen alkaa pitää talvesta.

Lue lisää

Ilahduttavat uutiset siivittävät lomaa

Vanhempina seuraamme ruutuaikaa määrällisesti ja laadullisesti sekä niuhotamme sovellusten, pelien ja elokuvien ikärajoista – Välillä tuntuu, että olemme ainoita

Kirja on aina kutsuttu vieras – lukija tekee itse aloitteen tarttuessaan kirjaan

Tunturituulet tyhjentävät tehokkaasti pään – arki ärsytyksineen loittonee takaraivon perimmäisimpään nurkkaan