Kolumni

Onneksi saamme juhlistaa ystävyyttä emmekä pakkojuhlia äklömakeaa rakkauden fiestaa

Aina ystävänä oleminen ei ole helppoa. Se vaatii vastavuoroisuutta, rehellisyyttä ja avoimuutta, kirjoittaa Eveliina Kutila.

Olen onnellinen, että jenkkihömpötyksenä Suomeen tuotu Valentine’s Day on kääntynyt meillä ystävänpäiväksi. Matkan varrelle ovat jääneet myös päivään rapakon takana liittyvät romanttiset paineet, joita siellä asuessa ihmettelin. Parisuhteessa olevan on juhlistettava päivää suurieleisesti tunteidensa todisteeksi, sinkkujen kauhu on puolestaan Valentine’s Day ilman treffejä.

Kyllähän päivään Suomessakin liitetään romanttisia tapoja viettää sitä, mutta kyllä se silti täällä Pohjolan perukoilla on enemmän ystävyyden juhla kuin äklömakea rakkauden fiesta.

Toisaalta yksinäisyys on maassamme iso ongelma, joten osalle päivä on kipeä muistutus siitä, mitä elämästä puuttuu. Onpahan niitäkin, jotka pitävät ystävänpäivää muuten vain turhana.

En ole ensimmäisenä tätä toteamassa, mutta ystävät ja ystävyys todellakin ansaitsevat oman päivänsä ja sen tuomat huomionosoitukset. Ystävyydessä on paljon juhlittavaa.

Kullanarvoisimpia ovat ystävät, jotka ovat kulkeneet matkassa lapsuudesta alkaen. Heidän kanssaan tunnetaan ja tiedetään toisen koko historia, minkä ansioista asioita tarvitsee harvoin selitellä tai pohjustaa. He osaavat puolikkaasta lauseesta sijoittaa asiat oikeaan kontekstiin sinun, minun tai meidän yhteisessä tarinassa.

Toisaalta uudet ystävät mahdollistavat puhtaalta pöydältä aloittamisen ilman ennakko-oletuksia. Mutta aikuisena ystävystyminen ei ole enää niin itsestään selvää, vaikka kuinka tapaisi säännöllisesti uusia ihmisiä.

Yhteinen harrastus tai työpaikka ei riitä ystävyyden perustaksi, jos kemiat eivät kohtaa. Joskus yllättäen vuosien tuttuna olemisen jälkeen ystävyys yhtäkkiä puhkeaakin kukkaan. Siksi jokainen erilaisissa elämänvaiheissa matkaan tarttunut ihminen on iso ilon aihe.

Joskus ystävyys vain hiipuu ilman kummempaa syytä. Olen joskus surrut ihmisiä, jotka ovat jääneet matkan varrelle. Yhtäkkiä vain huomaa, ettei enää nähdä ja kynnys ottaa yhteyttä on kasvanut liian suureksi. Usein kyse on siitä, ettei yhteinen liima ole kantanut elämänmuutosten pyörteissä. Silti he ovat olleet tärkeitä sen aikaa, kun rinnalla ovat kulkeneet.

Aina ystävänä oleminen ei ole helppoa. Se vaatii vastavuoroisuutta, rehellisyyttä ja avoimuutta. Joskus tuntuu, että me aikuisetkin tarvitsisimme opettajan, vanhemman tai muun puolueettoman tahon setvimään välejämme samalla lailla kuin välillä setvimme lastemme kaverisuhteiden kiemuroita.

Ystävyydessä ja parisuhteessa on lopulta hyvin samankaltaisia piirteitä, joten on ehkä ihan osuvaa, että juhlimme niitä samana päivänä. Yhdenkin tosiystävän löytäminen elämään on kuin romanttisessa mielessä ”sen oikean” kohdalle osuminen.

Ystävystyminen vaatii oikean hetken elämässä, kemioiden kohtaamisen ja jotain ylimääräistä magiaa, jotta päästään tasolle, jossa juttu jatkuu aina siitä mihin se edellisellä kerralla jäi.

Kirjoittaja on Mannerheimin Lastensuojeluliiton tiedottaja.

Lue lisää

Salia vai hyötyliikuntaa? –"Voimme valita, miten kehoamme käytämme tai pötköttää aina kun mahdollista"

Kun puhelimeen pyydetään talon isäntää, panen kysyjälle jauhot suuhun yksinkertaisella lauseella

Ilahduta ystävää käsi sydämellä – ystävänpäiväkortti syntyy näppärästi sormiväreillä

"Olen nyt kahdesti osunut kohdalle, kun kesken liikuntasuorituksen tuupertunutta on elvytetty"