Kolumni

Mitä sinä teet sitten kun?

En ole ainoa, joka on viime kuukausina leikitellyt ajatuksella autuudesta, joka vielä joskus valkenee.

Hetkessä eläminen on mantra, jota monet hokevat itselleen. Eikä siinä mitään väärää ole, parempihan se on nauttia nykyhetkestä kuin velloa menneissä tai pakkomielteisesti pohtia tulevaa.

Motivaatiolauseista ja self help -raamatuista huolimatta olen viime viikkoina leikkinyt sit ku -leikkiä. Mitä haluan tehdä sitten kun? Sitten kun oma tai muiden terveys ei vaarannu halauksesta? Sitten kun kaikkien tuttujen rakennusten ovet ovat jälleen auki? Sitten kun käsidesi unohtuu luvan kanssa lipaston laatikkoon eikä repussa ole enää vakiovarusteena maskipakettia?

En ole ainoa, joka on viime kuukausina leikitellyt ajatuksella autuudesta, joka vielä joskus valkenee. Jokaisella on omanlaisensa lista, ja minun kohdallani se näyttää tältä.

Kotitaloudessamme ei ole syöty aterioita ruokapöydän ääressä kohta vuoteen. Kun ennen pöydän ääressä näki iloisia ja rakkaita kasvoja, nykyään keittiössä vastaan tuijottavat etätöissä tarvittavat näytöt.

Työn ja vapaa-ajan yhteentörmäykset ovat konkreettisimmillaan, jos omassa keittiössään haluaa kokkailla jotain kasaria ja leikkuulautaa monimutkaisempaa. Karjalanpiirakkatalkoot joulukuussa vaativat tietoteknillistä raivausoperaatiota ja jälkikäteen näytöiltä pyyhittiin pöllynneet jauhot pois.

Kun etätoimitus saadaan raivattua pois kodin sydämestä, voisi pöydän ääreen kutsua vihdoinkin joukon ystäviä. Haaveilen usean ruokalajin illallisen valmistamisesta rakkaimmille. Pöytään katettaisiin oikein menukortit ja pellavaiset lautasliinat.

Samalla tulisivat käyttöön viime keväänä opitut uudet reseptit. Pääruuan kanssa olisi tarjolla risottoa ja ateria huipentuisi crème brûléen paahtamiseen pienellä liekinheittimellä.

Kodin ulkopuolella ryntäisin tietysti heti ensimmäiseksi kirjastoon. Sitten kun aika taas koittaa, aion askeltaa korkeiden hyllyjen välissä ja hipelöidä kaikkia hitusenkin kiinnostavilta vaikuttavia kirjoja.

Seuraavaksi voisin suunnata teatteriin. Lupaan olla ärsyyntymättä, vaikka vieruskaveri valtaisi yhteisen käsinojan, ja aivan varmasti tunnen yhteenkuuluvuutta, jos kuulen jonkun muun tyrskivän itkua samaan aikaan kanssani.

Katsomossa kaikuva yskäisy saattaisi vanhasta tottumuksesta hieman hätkähdyttää, mutta sitten muistaisin, että tällaistahan se ennenkin oli teatterissa. Ensimmäistä köhäisyä seuraa toinen ja ehkä kolmaskin, mutta se ei ole sen suurempi asia.

Ehkäpä lähden harhailemaan museoon ja istahdan täpötäyteen ravintolaan. Ja aivan varmasti kaivan uimahallin kausikortin esille. Hymyilen viereisen radan vesijuoksijoille ja räpiköin allasta päästä päähän ontuvalla sammakollani.

Ostaisin myös nipun junalippuja ja suihkisin ympäri Suomea vailla pelkoa ikävistä tuliaisista. Näkisin läheisiä, joiden äänet olen kuullut lähinnä puhelimen välityksellä. Enkä totisesti säästele halauksia!

Ennen kaikkea vältän kaikkea tehokkuutta ja keskityn haahuilemiseen. Astun kotini ulko-ovesta ilman mitään tähdellistä syytä. Asiaton oleskelu tulee olemaan lempiharrastukseni.

Vaikka yleisesti sit ku -elämä ei ole hedelmällisin lähtökohta omalle hyvinvoinnille, tässä poikkeuksellisessa tilanteessa olen antanut mieleni vaeltaa vapaasti.

Ajatus siitä, että itselle tärkeimmät elämän mausteet vielä joskus ovat aivan käden ulottuvilla, auttaa jaksamaan tätä ruokapöydätöntä etäelämää vielä tarvittavan ajan.

Lue lisää

Kolmen viikon lockdown ei riitä, sanoo emeritusprofessori – vaatii koronan kitkemistä Suomen rajoilla: "Nyt on korkea aika varmistaa, ettei rajan yli pääse testaamattomia tai rokottamattomia ihmisiä"

Korona sulkee Suomen taas

MaRa: Ravintoloiden sulkeminen raskas toimenpide alan yrittäjille ja työntekijöille – "Valtion tukipaketin tulee olla riittävä ja oikeudenmukainen kaiken kokoisille yrityksille"

Yläasteet ja toinen aste etäopetukseen maaliskuussa, myös ravintoloita ollaan sulkemassa kolmeksi viikoksi – rajoitukset eivät koske Kainuuta, Keski-Pohjanmaata, Pohjois-Karjalaa ja Pohjois-Savoa