Kolumni

Perinneherkku, joka peittoaa trendiruuat – vaadimme vatruskaa street food -tarjontaan

Voit myös kuunnella kolumnin Olgan kertomana.

Muistan, kun 80-luvulla äiti toi kiivihedelmiä kaupasta kotiin. Siinä niitä maisteltiin ja ihmeteltiin, varsin erikoisia ja eksoottisia etelän hedelmiä. Pian innostus laantui, ehkä jälkiruuaksi sitten loput, sillä nyt ovat perunat kypsiä ja jauhelihakastike valmista, eli ensin syödään kunnon ­ruokaa.

Suomalainen ruokakulttuuri on uusien maailmalta tulevien ruokavillitysten keskellä jotenkin ilahduttavan konstailematonta. Meillä ainakin lapsuudessa ruuanlaitto yli puolessa tapauksissa tarkoitti sitä, että ensin laitettiin perunat kiehumaan ja sitten alettiin pohtimaan, että mitä muuta syödään.

Kikkailu ruokien kanssa rajoittui juhlapäiviin tai jonkun keittokirjan ostamisen jälkeen alkaneeseen innostukseen uusista makuelämyksistä, mitä kesti pisimmilläänkin viikon verran. Sitten palattiin takaisin turvalliselle ruskean kastikkeen tuoksuiselle perustasolle, missä innoitukseen riittivät kotita­lousvihko sekä legendaarinen Kotiruoka-keittokirja.

Minusta ehkä selkeimmin arkista, mutta säästäväistä kotiruokakulttuuria edustaa ”keräilyruokapäivät”, jolloin pöytään kasataan muutaman päivän takaa kaikki ruokajämät, jotka sitten kasataan lautaselle vierekkäin niin rohkeasti, että moni meze-kokki olisi kateellinen.

Pöydässä on edellisen päivän perunat paistettuna, toissapäiväistä pastaa ja vaikkapa paistettua kananmunaa ja salaattia takaamassa, että kaikki ruokailijat saavat varmasti riittävästi ruokaa. Järkevää ja aina tosi herkullista.

Eksoottiset ruuat ovat silti tulleet jäädäkseen. Vähitellen niistä tulee osa normaalia, kuten vaikkapa pitsasta.

Sushiraja siis nousee, ja meidänkin kasvissyöjäperheemme, jopa mieheni Tuukka on tykästynyt sushiin, vaikka pitkään merilevää, riisiä ja hillottua inkivääriä vierastikin. Anoppini sanoin: Syödä nyt kylmää kallista riisiä!

Aasiasta on rantautunut muutenkin valtava määrä makuja, tulisuutta ja raaka-aineideoita, joita ilman ainakin minun kokkaamiseni voisi tuntua tylsältä. Netistä löytyy valtava määrä ohjevideoita näiden ruokien valmistamiseen ja kaupat ovat niin pullollaan kaikenlaisia raaka-aineita, että hyllyjen väliin helposti eksyy.

Silti iänikuiset perusjutut iskevät välillä ja lujaa. Olimme Tuukan kanssa käymässä kotiseudullani Nurmeksessa ja kävimme lapsuuteni hohdokkaimmassa matkailukohteessa, Bomban talossa kahvilla.

Vitriinissä komeili rivi sopivasti räjähtäneen näköisiä vatruskoita, emmekä voineet vastustaa kiusausta. Riisiä ja voita perunakuoressa, päällä munavoita. Aivan tajuttoman hyvää, pitkästä aikaa.

Siitä lähtien olen palannut monta kertaa Tuukalle tuohon yksinkertaiseen leivonnaiseen. Kun kaiken kikkailun yhtäkkiä jättää pois ja keskittyy perusasioihin, löytääkin jotain todella hyvää, juhlavaa, tavallista ja hyvin suomalaista.

Vaikka ruokaympyrästäni löytyy eksoottisia juttuja, minä silti rakastan ruskeaa kastiketta. Kaiken sen tulisuuden ja raaka-ainehössötyksen keskellä peruna, voi, kerma ja vehnäjauhot ovat avain suomalaisiin makuhermoihin.

Minä vaadin lisää suomalaisia perinneravintoloita Etelä-Suomeen. Siinä missä sushiraja menee jo jossain napapiirillä, hivuttakaa pliis vatruskat, lörtsyt ja kukot alas etelään! Karjalanpiirakka loistaa ykköspaikalla aika yksin, mukaan mahtuu.

Street food on niin pop, ja ­kaikki perinneherkut sopivat siihen muotiin aivan heittämällä. Rasvaista, täyttävää ja maistuu aika lailla kaikille. Lihiksen aika meni jo, tämän päivän vegeilyyn vastaisi helposti gluteenittomaksikin taittuva vatruska. ­Ostaisin!

Olga perheineen asuu maatilalla Iitissä.

Lue lisää

EU haluaa hallita sinun metsiäsi

Suomi viimeinkin nopeiden junien putkeen

Jos itselle sopivan koirarodun päättäminen tuntuu vaikealta, katso kerrankin rehdisti peiliin

Viljelijät, panitteko merkille: Koronasta huolimatta jokainen viljelijätukien euro on maksettu ajallaan